*

Elämä jatkuu

Eturauhassyöpä

  • Eturauhassyöpä

Monen muun miehen tavoin olen usein pohtinut mikseivät ikämiesten psa-testit ole yhtä itsestäänselviä kuin naisten rintasyövän seulonnat. Syrjitäänkö meitä ikämiehiä? Viime tiistaina asia selvisi kertaheitolla panimoravintola Bruuverissa: ei syrjitä. Mainion K.H.P.V.-perinneyhdistyksen marraskuun kokouksessa HUS:in kokenut ylilääkäri, urologi Eero Wuokko, selitti taudin taustat perusteellisesti ja huumorilla. Yleisö, taudin varsinainen kohde- ja riskiryhmä, kuunteli miestä yhtä tarkkaavaisesti kuin rennosti, oluen kera. Eturauhasen syöpä on Suomessa yleisin syöpätauti ja miesten yleisin syöpä. Se syntyy eturauhasen solujen alkaessa muuttua pahanlaatuisiksi.

Tautiin sairastuu vuosittain noin 5000 miestä ja sitä esiintyy eniten 69-70 vuotiailla. Tähän syöpälajiin kuolee vuosittain noin 800 miestä. Eero kertoi, että elämme (verrattuna aiempiin sukupolviin) nykyään "jatkoajalla". Silloin kun ihmisten keski-ikä oli vielä jotain 50 vuotta eturauhassyöpä oli lähes tuntematon tauti. Nytkin se on harvinainen nuorilla miehillä, mutta silloin se on usein vakava. Vaikka taudin varsinaiset syyt eivät ole tiedossa, niin ilmeisesti ravinnolla on jotain merkitystä sen syntyyn. Eero Wuokko kertoi, että tauti esiintyy Japanissa selvästi harvemmin kuin meillä, mutta kun japanilainen mies muuttaa Suomeen hänen riskinsä sairastua kasvaa. Vihannesten syönti ja esimerkiksi soijan runsas käyttö vähentävät riskiä sairastua tähän miesten tautiin. Runsas lihan käyttö vuorostaan nostaa riskiä ja tämä tieto veti yleisön ilmeet hieman vakaviksi... Eturauhasen pääasiallinen tehtävä on tuottaa siemenneste, joka toimii siittiöiden liukasteena ja ravinteena niiden matkalla kohti munasolua. Tämän rauhasen liikakasvu on normaali ikääntymiseen liittyvä ilmiö, joka on todettavissa 80 %:lla yli 60-vuotiaista miehistä. Näistä noin 40 % kärsii liikakasvun aiheuttamista oireista. Liikakasvu kaventaa virtsaputkea ja sen myöten virtsaaminen vaikeutuu. Lääkärin vastaanotolle on syytä mennä, jos havaitsee seuraavia oireita: virtsaamisen heikkous tai katkonaisuus ("kusi tippuu kengänkärjille") sekä tihentynyt virtsaamisen tarve (varsinkin öisin). Toisaalta, tämä yöllinen tihentynyt virtsaamisen tarve liittyy usein eturauhasen normaaliin liikakasvuun. Kun nuorelta mieheltä kysytään montako kertaa sait yöllä, niin vanhemmalta herralta lienee sopivinta kysyä montako kertaa kävit yöllä pissille?

Yleisöstä kyseltiin psa-yleisseulonnan mahdollisuutta (PSA eli prostataspesifinen antigeeni on eturauhasen tuottama proteiini, jonka määrä veressä saadaan selville yksinkertaisella veritestillä). Wuokko vastasi siihen, ettei nykytiedon valossa oireettomia miehiä ole syytä seuloa. Rutiinimainen psa-tutkimus ei ole aiheellinen miehille, joilla ei ole suurentuneen eturauhasen aiheuttamia oireita. Lisäksi yksittäinen testitulos voi vaihdella jopa samana päivänä. Jos sen sijaan virtsaamisoireet ovat kehittyneet nopeasti, psa:n tutkiminen on hyödyllistä. Hyvänlaatuisessakin liikakasvussa psa-arvo seerumissa voi suurentua jonkin verran ja viitearvot ovat sitä korkeammat, mitä korkeampi on tutkitun ikä. Tuntuvasti suurentunut arvo (>10 µg/l) viittaa kuitenkin vahvasti eturauhassyöpään niin, että tällaisista henkilöistä noin 50 %:lla on syöpä. Lisävarmuutta saadaan määrittämällä vapaan psa suhteellinen osuus. Mitä matalampi vapaan psa:n suhteellinen osuus (< 25 %) sitä todennäköisempi eturauhassyöpä on. 

Toinen yleisökysymys koski yleistä luuloa, että aktiivisen seksielämän avulla pystyttäisiin torjumaan eturauhassyöpää. Tähän Eero Wuokko vastasi yksiselitteisesti, ettei sillä uskolla ole katetta. 

Taudin hoidosta hän kertoi, että potilas tekee päätöksen omasta hoitomuodostaan aina itse. Lääkäriltä saa tarvittaessa Eturauhassyöpäpotilaan oppaan oman päätöksen tueksi. Hoitomuotoja on useita ja niiden plussat ja miinukset kannattaa yhdessä urologin kanssa pohtia:

Kirurginen hoito (leikkaus)
Radikaalinen eturauhasen poistoleikkaus on yleisin hoitovaihtoehto kaikille alle 60-vuotiaille (hyväkuntoisille alle 70-vuotiaille), joilla syöpäkasvain rajoittuu eturauhasen kapselin sisään eikä ole lähettänyt etäpesäkkeitä. Leikkauksessa poistetaan eturauhanen kapseleineen ja siemenrakkularauhanen. Suurelle osalle potilaita tämä toimenpide aiheuttaa erektioimpotentian, johon kuitenkin on nykyisin hoitovaihtoehtoja. Leikkaus tehtiin ennen avoleikkauksena, mutta nykyisin "robottileikkaus" on yhä yleisempää. Tässä kirurgi istuu potilaasta erillään, omassa kopissaan (ja kuuntelee samanaikaisesti vaikkapa hyvää musiikkia), ja ainoastaan assistentti istuu potilaan lähellä ja tarkkailee kauko-ohjattujen instrumenttien toimintaa.

Säännöllinen seuranta
Iäkkäillä miehillä (yli 70 v), joilla eturauhasen syöpä on paikallinen ja hitaasti etenevä, on pelkkä säännöllinen seuranta paras hoitovaihtoehto, koska mies pystyy elämään tämän "kesyn taudin" kanssa mainiosti ilman elämänlaadun heikkenemistä (josta monille seksielämä lienee elämänlaadun ykkösasioita). Käytännössä tämä tarkoittaa säännöllisin väliajoin tapahtuvaa lääkärissä käyntiä, jolloin mitataan psa-arvo ja suoritetaan sormitunnustelu peräaukon kautta (ns. tuseeraus). Seurannan aikana voidaan ottaa uusia koepaloja syövän tilan arvioimiseksi. Jos syöpä etenee ja aiheuttaa oireita, voidaan aloittaa aktiivinen hoito, yleensä hormoneilla. Vastoin yleistä uskomusta eturauhassyöpä kasvaa pääsääntöisesti hyvin hitaasti niin, että valtaosa syöpää sairastavista miehistä ehtii kuolla muihin sairauksiin ja monilta miehiltä syöpä löytyy vasta  kuolinsyytutkimuksissa ilman, että sillä olisi ollut siihen asti mitään terveydellistä merkitystä. Eero Wuokko kertoi, että karkeasti ottaen 500:sta potilaasta noin 80 valitsevat tämän hoitomuodon.

Ulkoinen sädehoito
Sädehoitoa annetaan sädehoitolaitteen (lineaarikiihdytin) avulla. Sädetys kohdistetaan syöpäkasvaimeen erityisen annossuunnitelman mukaisesti. Hoitoa annetaan yleensä kerran päivässä, 5 päivänä viikossa, 6-7 viikon ajan. Iäkkäämmätkin miehet sietävät hoidon hyvin. Tässä hoitomuodossa kuten tyköhoidossakin sukupuolinen kyky säilyy.

Kudoksensisäinen sädehoito eli brakyhoito (tyköhoito)
Brakyhoidossa pieniä, radioaktiivisia jyväsiä asetetaan eturauhasen sisään, missä ne säteilevät noin yhden vuoden ajan. Ultraääniohjauksen avulla jyväset asetetaan siten, että säteily jakautuu tasaisesti koko eturauhasen alueelle. Koska säteilyn kantama on vain noin viisi millimetriä, terveisiin kudoksiin kuten peräsuoleen tai virtsarakkoon kohdistuu vain vähän säteilyä. Toimenpide ei vaadi leikkausviiltoa, vaan jyväset, jotka ovat kooltaan pienempiä kuin riisinjyvät, asetetaan eturauhaseen ohuen toimenpideneulan avulla. Tässä hoitomuodossa kuten ulkoisessakin sädehoidossa sukupuolinen kyky säilyy.

Hormonihoito
Hormonihoito estää miessukupuolihormonin, testosteronin, tuotantoa. Tätä hoitoa käytetään erityisesti eturauhaskapselin ulkopuolelle levinneen syövän hoidossa. Usein se yhdistetään muihin hoitomuotoihin. Hormonihoito hidastaa syövän kasvua ja pienentää kasvaimen kokoa. Hormonihoito voidaan antaa lääkkeellisesti tai poistamalla pienellä leikkauksella kiveksien miessukupuolista hormonia muodostava kudos. Hormonihoidon vaikutus loppuu aina ennemmin tai myöhemmin, useimmiten se kestää kuitenkin monia vuosia.

Kryohoito (jäädytyshoito)                                                                                                                                                 Eero kertoi, että tämä Israelissa jonkin verran käytössä oleva hoitomuoto ei ole saanut Pohjoismaissa minkälaista jalansijaa, koska siihen liittyvät kokemukset ja tutkimustulokset eivät ole olleet riittävän vakuuttavia.

Puheenjohtaja, Bacchus Primus Inter Pares Timo Pakkanen, totesi aiheellisesti, että urologi Eero Wuokon veljeskokouksen häntänä pitämä puheenvuoro eturauhassyövästä oli samanaikaisesti sekä erittäin informatiivinen, asiantunteva, kansantajuinen että sopivasti huumorilla höystetty!

Tämän blogin kirjoitti muistiin Kohtuullisen Hutikan Pyhän Veljeskunnan akkreditoitu Kainuun kirjeenvaihtaja B.C.C.S.S. eli Bacchus Correspondis Cajanus et Stretto di Scaglia

(osa hoitoihin liittyvästä tekstista piti etsiä netistä, koska oli mahdotonta tallentaa kaikki samantien muistiin; mahdolliset virheet korjataan Eero Wuokon palautteen kautta)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Sädehoito ja leikkaus kuitenkin vahingoittavat siittimeen kulkevia hermoja, joten sairauden hoidon sivuvaikutuksena on erektion heikkeneminen tai kokonaan loppuminen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kävin vapaaehtoisessa seurantatestissä, ja tulos oli, että tule kymmenen vuoden kuluttua uudelleen (62 vuotiaana). En omaa kuulemma geneettistä riskiä sairastua eturauhassyöpään varhaisesa iässä.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Itselleni aloitettiin eturauhastarkkailu 2009 ollessani 60 vuotias. Lensin suorilta jaloiltani asfaltille häntäluulleni, johon tuli kaksi murtumaa. Lääkärit kuitenkin epäilivät eturauhassyövän mahdollisuutta sillä se kuulemma leviää herkästi luustoon.

No, mitään ei löytynyt - psa oli 4.5.Eli hyvälaatuista liikakasvua kyllä oli.

Sain lääkkeen (Duodart, joka rentouttaa virtsarakon sulkijalihasta sekä pienentää eturauhasta.)

Kuukausi sitten otatin terveyskeskuksessa seurantanäytteen. Psa oli 0.72, (65 v.) suhteellista eivät kuulemma pysty niin matalasta arvosta laskemaan.

Terveyskeskuksessa se ei maksa mitään.

Ilmari on kyllä siinä ihan oikeassa, että se tulis ottaa jokaiselta yli 50 vuotiaalta

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei meitä ikänaisiakaan enää kutsuta rintaseulontaan.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ei tämä blogi suinkaan ollut moite ikänaisia vastaan, kaikkea muuta. Tähän asti ihmettelin vaan miksei miesten seulontoja ole vastaavasti järjestetty (siis ei ollenkaan), mutta Eero Wuokon esitelmän jälkeen ymmärrän nyt, ettei psa-testi ole rutiinitestiksi luotettava (samana päivänä vaihtelu voi olla melkoinen).

Tässä kevennykseksi hieman huumoria, joka liittyy mammografiaan:
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/file...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En minä tietenkään käsittänyt tätä kirjoitustasi naisia vastaan suunnatuksi moitteeksi vaan terveydenhuoltosta vastaaville. Kuten omakin kommenttini. Vai meneekö rintasyöpäriski ohi ikääntyessä?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Jostakin olen lukenut, että ahkera seksi vähentää riskiä huomattavasti ja liiallinen lihansyönti ja maidonjuonti olisivat puolestaan riskitekijöitä.

Tiedä näistä, sillä niin monenlaista väitetään terveysmarkkinoilla.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kuten ehkä huomasit aloituksesta, Eero Wuokko kumosi tämän ahkeran seksin myytin.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Näitä tutkimuksia on monenlaisia.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/professori-ka...

Pekka Puskallakin lienee vielä puolustajansa ainakin teollisuuden piirissä.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #9

Aloitus koskee siis eturauhassyöpää eikä sydäntautia. Luotan siihen, että kokenut urologi on tämän erikoisalan paras asiantuntija. Seksiä kannattaa ilman muuta harrastaa, mutta pakoon ei pääse kohtaloa silloin kun "nakki sattuu kohdalle". Tämänkin taudin kanssa pystyy kuitenkin elämään ja harrastaa vaikka seksiä loppuikään. Wuokon mielestä se on melko usein kesy tauti, joka sallii hoitomuotona pelkästään säännöllistä seurantaa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #10

Lontoon Wiki ja monet LT:n kertovat eturauhassyöpää löytyvän jopa 80 %:lla yli 70 vuotiaista miehistä.

Harvardista kerrotaan seuraavaa:

http://www.harvardprostateknowledge.org/does-frequ...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset