Elämä jatkuu

Tanska ja Ruotsi nauttivat omasta viisaudestaan

  • Skandien myötätuuli jatkuu
    Skandien myötätuuli jatkuu

"Tyhmyydestä sakotetaan" on Suomen kansan vanha sanonta, joka valitettavasti sattuu omaan nilkkaamme.

Juuri saadut taloustilastot, niin Ruotsista kuin Tanskasta, kertovat karua kieltä siitä, miten fiksua se oli: jättäytyä euron ulkopuolella. Ruotsin talous kasvoi viime kvartaalin aikana 1,1 %, verrattuna aiempaan 3 kuukauden jaksoon. Varovainen kasvuennuste oli ollut vain 0,5 %.

Vastaavasti Tanskan talous kasvoi 0,4 %, kun vielä Ruotsia varovaisempi ennuste oli ollut 0,1 %.

Molemmat maat eivät kuulu euromaiden joukkoon ja niiden valuutat ovat viime aikoina vahvistuneet suhteessa euroon. Maiden keskuspankit pudottivat korkotason, jotta kruunujen arvot eivät nousisi kuitenkaan liikaa. Ruotsi otti käyttöön jopa miinuskorkoa.

Suomen talous kutistui vastaavana kvartaalina 0,2 % ja laahaa yhä jäljessä, myös vuonna 2015. Lähiajan näkymät ovat sikäli hyvät, että piakkoin saamme taas osallistua Kreikan uuteen tukipakettiin..

Hyvä, Ruotsi ja Tanska!

Kiitos, Sauli ja Paavo!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Tästä löytyy lisää "kiitettäviä" ihan nykyistä Korkeimman hallinto-oikeuden presidenttiä myöten
http://jormajaakkola.fi/EMU-petos

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Miten Ruotsin ja Suomen EMU-varaumat erosivat?

Vastauksia löytyy
http://jormajaakkola.fi/Miten%20varaumat%20erosivat

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

EMU:STA EI VOI PÄÄTTÄÄ KANSALLISESTI

Kauppalehti kirjoitti 17.7.1995 seuraavan uutisen:

”Komissaari Yves-Thibault de Silguy: ”Jäsenmaat eivät päätä EMU:n kolmannesta vaiheesta.”

Siis Suomen euroon liittymisen päättämisaika loppui 31.12.1994.

Lisää lukemista ko. aiheesta
http://jormajaakkola.fi/Suomen%20ja%20Ruotsin%20EM...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tanskan kruunun arvo on sidottu euroon hyvin pienellä vaihteluvälillä. Viimeiset viisi vuotta euron arvo on ollut välillä 7,43–7,47 DKK joka ikinen päivä.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Niin on. Tanska ottaakin meistä hajuraon siitä syystä, ettei tarvi osallistua kreikkatalkoisiin.

Ilmaisin asian väärin; Tanskan kruunua kohtaan on kovaa nostopainetta, vaikkakin se on sidottu euron arvoon. Tämä johtuu sijoittajien kasvaneesta kiinnostuksesta sen jälkeen kun EKP ryhtyi euron setelirahoitukseen, tammikuussa. Tästä syystä myös Tanskan keskuspankin laski koron, Ruotsin tavoin.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ruotsin talouskasvu koko viime vuodelta oli 2, 5 %.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Ruotsi antoi kruununsa kellua ja on hyötynyt siitä. Ei ole myöskään maksellut kriisimaiden velkoja.
Siellä poliitikot kuuntelevat kansaa, jota Paavo Lipponen & co eivät tehneet uittaessaan Suomen euroon kyseenalaisin keinoin. Taidetaan todella ola matkalla kansakuntana kohti nahkurin orsia. Onneksi poliitikot kantavat " täyden vastuun".Toivottavasti äänestäjät muistavat.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Itse asiassa viimeiset kymmenen vuotta:

http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/valuuttakurssit/valuuttakurssit_(ekp)/pages/eurofxref-graph-dkk.aspx

Antti Jokela

"Molemmat maat eivät kuulu euromaiden joukkoon ja niiden valuutat ovat viime aikoina selvästi vahvistuneet suhteessa euroon."

Tässä on nyt jokin väärinkäsitys.

Tanskan kruunu on sidottu euroon ERM II -mekanismin kautta. Kruunu saisi liukua +-2.5% euroon verrattuna, mutta käytännössä se on pysynyt alle 0.5%:n tarkkuudella eurokurssissaan vuodesta 1999.

https://www.ecb.europa.eu/stats/exchange/eurofxref...

Ruotsin kruunun arvo on laskenut viimeisen kahden vuoden ajan.

https://www.ecb.europa.eu/stats/exchange/eurofxref...

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

EKP:n tammikuun "osto"-ohjelman seurauksena (peräti 60 mrd/kk) Ruotsin kruunu vahvistui niin paljon, että Ruotsin keskuspankin on pitänyt siirtyä negatiiviseen korkoon.

Hieman sama ilmiö tapahtui Sveitsin osalta. Sijoittajat siirtyivät yhtäkkiä muihin valuuttoihin kuin euro.

Antti Jokela

Tänä vuonna Ruotsin kruunun volatiliteetti on tosiaan ollut suurempaa - luultavasti mainitsemastasi syystä - mutta kahden vuoden trendin kääntymistä voi vasta arvailla kurssikäyrästä.

EKP muuten siirtyi negatiiviseen korkoon jo viime kesänä. Osto-ohjelmaan siirryttiin, kun korkopolitiikan tie oli kuljettu loppuun. Ohjelman tarkoitus olikin lisätä inflaatiota ja siis laskea euron kurssia. Siitä on nyt seurannut mainitsemiasi vaikeuksia mm Sveitsin ja Ruotsin valuutoille. Sveitsi jo antoi periksi ja päästi frangin vahvistumaan.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ja iun ottaa huomioon myös euromaiden talouskasvun Ruotsin ja Tanskan lisäksi niin pistää miettimään miksi me emme täällä Suomessa ole osanneet laittaa esim työmarkkinoiden pelisääntöjä parempaan malliin. Valuutasta se ei ole kiinni.
Voidaanhan aina onnitella myös Venäjää joka ei ole osallistunut Kreikan lainojen takauksiin, kateeksi käy ruplaa nyt?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ihmettelen kuinka kauan tahot, jotka tietävät mistä Suomen vientiteollisuuden ongelmat todellisuudessa johtuvat jaksavat olla hiljaa. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että jos viennin ongelmat olisivat ratkaistavissa omalla valuutalla siihen vientiteollisuuden johto olisi jo vuosia hallitusta painostanut. Eikä euron kaatumiseen myöskään palkansaajien järjestöt kuten SAK, AKAVA ole mukaan lähtenyt. Kun tiedetään, kuinka paljon EK:a on vaikutusvaltaa kokoomuksessa, myös kepussa, on syytä ymmärtää, että vientiteollisuudet ongelmat ovat muualla kun valuutassa ja pääosin ihan kotitekoisia

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Ihmettelen kuinka kauan tahot, jotka tietävät mistä Suomen vientiteollisuuden ongelmat todellisuudessa johtuvat jaksavat olla hiljaa"

Tarkoitat varmaan ettei ainakaan hallituksessa tätä tietoa ole.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Makkosen "logiikkaa". Granu vain ihmetteli, kuinka kauan ne, jotka tietävät, jaksavat olla hiljaa. Tietoa kyllä on niin hallituksessa kuin työmarkkinajärjestöissäkin, mutta on myös turhaa kohteliaisuutta ja yletöntä lojaaliutta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #13

"Granu vain ihmetteli, kuinka kauan ne, jotka tietävät, jaksavat olla hiljaa."

Tietoa on kyllä jaettu tälläkin foorumilla, hallitus ja kannattajansa ovat vain hirttäytyneet yhteisvelkavaluuttaan vaikka sokeakin näkee mihin se on johtanut.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #13

Niin, Granu kirjoitti, että jokainen "täysjärkinen" ymmärtää. Tärkeä kvalifikaatio.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #15

Kun todetaan, "että Suomen ongelmat ovat muualla kuin valuutassa", pitää silti muistaa/myöntää minkälainen lisärasite kreikkapaketti on meille vrt. Tanskaan ja Ruotsiin...

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kiitosta Suomen tilanteelle on jaettava myös Jyrki Kataiselle ja paljon. Myöskään Esko Aho ei ole muuta kuin erittäin syyllinen Viinasen kanssa tehdyistä pankkikriisin aikaisista toimista. Ruotsi teki toisin ja oli jaloillaan huomattavasti ennen Suomea. Montako sataa tai tuhatta itsemurhaa voidaan laittaa tuon kaksikon nimiin?

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kertauksen vuoksi: samanaikaisesti kun Suomessa euroon liittyminen ajettiin siis läpi väkisin ilman kunnon keskustelua, saatikka kansanäänestystä, Ruotsissa käytiin hyvin laaja, julkinen keskustelu siihen liittyvistä plusseista ja miinuksista.

Ruotsissa tultiin sen pohjalta siihen tulokseen, "ettei Ruotsin talous ole riittävän kypsää euroon liittymiseen".

(käytännössä tämä tarkoitti, että ruotsalaisten mielestä euromaiden uusi liitto ei ollut kypsä, tulevien jäsenmaiden liian suuren erilaisuuden takia)

Antti Jokela

Ruotsin tilannetta kannattaakin seurata nyt tarkasti. Omasta valuutasta on varmasti ajoittain hyötyä, mutta välillä pieni oma valuutta on rasite. Riksbanken on laskenut koron negatiiviseksi ja päättänyt ostaa markkinoilta velkapapereita 10 miljardilla kruunulla, mutta markkinakommentit eivät ole olleet kovin positiivisia.

Kansainvälisillä markkinoilla osto-ohjelmaa pidetään aivan liian pienenä. Kommenttien mukaan sen pitäisi mieluummin olla 13 miljardia kruunua kuukaudessa, jotta sillä olisi merkitystä EKP:n osto-ohjelman aiheuttamassa paineessa. Ruotsalaispankit taas pelkäävät operaation lisäävän ongelmia, erityisesti asuntovelkataakkaa. Ruotsalaistalouksillahan on velkaa 170% käytettävissä olevista vuosituloista ja kuplan puhkeamisellakin on spekuloitu.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mikäänhän ei olisi estänyt Suomea noudattamasta samaa viivytystaktiikkaa kuin Ruotsi. Alustaja on oikeassa sanoessaan, että "euroon liittyminen ajettiin siis läpi väkisin ilman kunnon keskustelua, saatikka kansanäänestystä..."

Realistisesti pitää kuitenkin ottaa huomioon Ruotsin ja Suomen hallitusten vakauserot viimeisen 100 vuodan ajalta. Ruotsissa kansalainen, työntekijä ja yrittäjä voi luottaa valtiovaltaan.

Ja mitä tapahtui vuosina 1991–95? Pankkikriisiä hoitaessaan Ahon-Viinasen hallitus siirsi arviolta kymmenen miljardin nykyeuron arvosta kavereidensa rahoja veroparatiiseihin. Ruotsin hallitus ratkaisi asian toteuttamalla sijoittajavastuun.

Mitä enemmän valtaa siirretään Helsingistä Brysseliin ja Frankfurtiin, sitä parempi Suomen kansalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset