Elämä jatkuu

Oulun toksiset miesoletetut

Myös suomalaisessa mediassa esiintyvät, valitettavasti, yhä useammin termit miesoletettu tai naisoletettu (itse kuulin sen viimeksi eilen iltapäivällä, kun yle radio ykkösen kulttuuritoimittaja katsoi sen käyttämisen arvoiseksi). Alunperin nämä oudot ilmaisut ovat peräisin trans-aktivistien anglosaksisista kirjoituksista ja niiden käyttäjä haluaa korostaa avarakatseisuuttaan ja suvaitsevaisuuttaan. Tämä siitäkin huolimatta, että hyvin moni transsukupuolinen, intersukupuolinen ja muunsukupuolinen on julkisesti ilmoittanut, ettei ollenkaan pidä moisesta termistä..

Kuten tiedetään, valtaosa ihmisistä kokee edelleen sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta ja he ovat siten naisia ja miehiä eli taviksia. Aktivistit puhuvat tästä (inhottavasta) enemmistöstä cis-miehinä ja cis-naisina (tämä nyt teille arvokkaaksi ja tarpeelliseksi oheistiedoksi). 

Ainut tapa, jolla järki-ihminen voi ryhtyä kyseenalaistamaan moisia, varsin ärsyttäviä muotitermejä on niiden luova käyttö aivan muissa yhteyksissä.

Siis, otetaanpa esille Oulun surkeat tapahtumat. Kun onneksi vielä on olemassa sellainenkin perinnetermi kuin "kunnon mies", niin nämä herrat edustavat sen ehdotonta vastakohtaa ja heille sopisi nimitys "toksinen miesoletettu" (ja kun kerran ruvettiin tarkastamaan termien käyttöä laajemmin, niin jatketaan hieman pohdintaa: aiemmin heitä olisi mediassa vielä nimitetty oululaisiksi, mutta, Kaarina Hazardin vastustuksesta huolimatta, poliisi ilmoitti heidät ulkomaalaistaustaisiksi. Yhä useammin huomataan myös, että sana pakolainen korvataan sanalla elintasopakolainen tai vielä korrektimpaa: siirtolainen). Todellisuus, taru ja semantiikkaa. Varsinaiset pakolaiset ja yhtä kunnioitettavat kiintiöpakolaisperheet aivan erikseen, tietysti.

Viime maaliskuussa Pasi Sillanpää, joka kirjoittaa myös US-blogistanissa, julkaisi mainion blogin tuosta miesoletettu-sanasta "Kun poikkeuksesta tuli pääsääntö". Suosittelen!

P.S. Alaikäisten raiskaus on níín paha teko (koskee yhtä hyvin katolilaisia/lestadiolaisia saarnaajia, jammuja ym), että ainoana lohtuna tässä on varma tieto siitä, että nämä toksiset miesoletetut edustavat tulevassa vankilassaan kaikkein alinta kastia: lasten raiskaajat ja naisten hakkaajat/murhaajat. Yleensä vankilan "kunnon miehet" antavat heille selkäsaunaa tai kääntävät heille yksinkertaisesti selkäänsä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

En osaa hahmottaa, että mikä olisi oikeus ja kohtuus rangaistuksena tällaisissa tapauksissa.

3-vuotta täys ylläpito valtion kustantamana, palautus auringon alle ja perheen pariin, vai jokin muu.

Yhteiskunnan taloutta ajatellen tällaisista rikoksista voitaisiin mielestäni rangaistuspalvelut ostaa Venäjältä. Tuskin rikoksen uhrillakaan olisi mitään tällaista vastaan, mutta voin arvata jo nyt, että maailman parhaimmalla ja.... taholla olisi kymmeniä argumentteja vastustaa tällaista.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Niin, kaikki mitä nuo "pullasorsat" tuuttaavat eetterin on:
Toksinen, kiertoilmaisu, määrittelemätön termi, oletettu sukupuoli, patriarkaalinen, lessut ja kristityt sitä, mutta eivät ole varmoja kunnioittaako Islam naisia, vain valkoinen raiskaa, valkoinen ihonväri on alinta saastaa, kolonialismi sitä ja tätä, painovoima on sosiaalinen konstruktio jne, jne, jne.

Olen nähnyt "valkoisen naisen" köökkipsykologisia analyyseja Oulu raiskauksista johtuvan asenteista, yhteiskunnasta, epä onnistuneesta kotoutuksesta, politiikasta, persuista jne.

Tuon logiikan mukaan Sipilän hallituksen kaikki epäinhimilliset leikkaukset aiheuttavat panohalut, ei niinkään biologia.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Pasi Sillanpää ilmaisi sen hyvin (aloituksen blogilinkki): "Meillä on meneillään muutos, jossa vähemmistöjen loukkaamisen pelossa enemmistö hyväksyy vähemmistöjen kulttuurillisia ajatuksia korvaamaan vallitsevaa"..Itse en aio olla mukana; siitä tämä "miesoletettu-blogi".

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Ilmari, olen aina ollut sensitiivisesti kulttuuri- sukupuoliorientoitunut, suurella sydämellä varustettu monimuotoisesti elävä suvakki, mutta monikultuurinen kulttuurirelativistinen realismi on tehnyt minusta epäkorrektin, kulttuurirasismista syytetyn naisoletettuepäillyn. Kurjaa olla väärinymmärretty:(

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #35

Mutta mehän olemmekin "juurettomia kosmopoliitteja" (isä aurinkoisen ilmaisu), emmekö?

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #36

On meillä muutakin yhteistä, olemme molemmat alhaisia jyväjemmareita, spekulantteja ja maalaiselämän idiotismista nauttivia kulakkeja (Lenin ja Marx) Vainotuksi kulakiksi joutui, jos oli 3ha maata! Ajattele, se on ihan sama, kun isä aurinkoinen vaati kolhoosille munia verona enemmän kuin kana pystyi munimaan.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Muistelen kaiholla Fazerin mustaa patukkaa.
Miksi sitä nyt saa kutsua?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Onneksi moiset uudissanat ovat arkikäytössä niin kömpelöitä, että ne eivät koskaan tule saamaan todellista jalansijaa. Jos vaikka ovikello soi ja menet avaamaan oven ja tulija kysyy vaimoasi, niin huudatko hänelle, että "Hulda, joku naisoletettu kysyy sinua".

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Ehdotan kuitenkin, että edes vankilakundit/-likat sekä rikosseuraamuslaitoksen henkilökunta ottaisivat tuon epäonnistuneen termin käyttöön sille "alimmalle kastille".

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Näillähän on omat osastot vankiloissa suojeltuina tavallisilta vankilakundeilta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Vankiloissa alimmasta kastista käytetään yleisesti nimitystä vainajaoletettu.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Sana on niin huono että se voi hyvinkin levitä käyttöön vitsikkäänä hokemana. Samalla sitä voisi laajentaa eri tilanteisiin:
"Vaimoni synnytti terveen lapsioletetun."
Saabinostajat voiva retostella hankkineensa auto-oletetun menopelin ja työpaikalle voi ilmestyä uusi pomo-oletettu. Uunin voi panna makkaraoletettua jne.

Eipä silti, moni aikaisemman arvoja saaneen tai sukupuoleen liittyvän termin korvaajaksi keksitty sana on kömpelö ja silti pikkuhiljaa hivuttaen tullut käyttöön. Ja poliittisesti korrektit uudissanat tuntuvat yleistyvän. Yle kirjoittaa neliapilaperheestä: https://yle.fi/uutiset/3-8432275.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo aiempien ilmaisujen demonisointi on ikävä seikka, koska niitä koko elämänsä neutraaleina ilmaisuina käyttämään tottuneet eivät voi aavistaakaan millainen lataus niistä kuuluu nuorempien sukupolvien korvissa. Martin Luther King puhui vielä 60-luvun toisella puoliskolla puheissaan tyyliin "human rights for negroes".

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #8

80-luvun alussa Yhdysvalloissa termit "colored" ja "black" olivat muistaakseni korrekteja. Nykyinen "African-American" on todella outo, ihmisiin joiden suku on voinut asua Amerikoissa yli 200 vuotta viitataan afrikkalaisina.

No onhan sekin outoa kuulla olevansa kaukaasialainen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

Siihen aikaan, kun "negroe" oli USA:ssa korrekti, haukkumasanana oli "nigger". Jos joku koulussa vaikka käytti sanaa "nigger", niin opettaja torui sanoen, että "you must call him negroe!"

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #16

Paatuneena nipottajana en malta olla korjaamatta: negro.

(Olin 9-vuoteena vuoden amerikkalaisessa koulussa. Joka viikko oli lista sanoja, jotka piti opetella spellaamaan. Jäi mieleen yhdestä listasta juuri negro – negroes.)

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto Vastaus kommenttiin #11

Matkustelin 80-90 luvuilla usein USA:ssa, aina saapuessani piti tarkistaa korrekti termi puhuttaessa "coloured" ihmisistä.
Se vaihtui from nigger to Afro-American ja siltä väliltä.
Mikä on oikea tapa nykyisin ja missäpäin mannerta ?

Suomeen 2015- jälkeen ovat poliitikot keksineet ainakin 10 erilaista nimikettä maahanmuuttajille ajaakseen milloin mitäkin agendaa. Mikä nimi pitäisi antaa nyt, jottei joutuisi raastupaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #8

Ei tuo valtavaa ongelmaa aiheuttane, koska esimerkkisi tunnistamisella osoitit vanhemmillakin sukupolvilla olevan sopeutumispotentiaalia. Ongelma on mielestäni siinä, ettei uudissana muuta asenteita. Ne negatiiviset konnotaatiot tuppaavat siirtymään uudissanan merkityksiin hyvin nopeasti. Silloin olemme ikuisessa kierteessä, kunnes asenteet muuttuvat. Vaikkapa negro -> black -> african american -> non kaukasian. OK, keksin viimeisen, mutta jotain olisi keksittävä kun valkoiset edelleen soittavat poliisille jos seurue amerikanafrikkalaisia grillailee pick-nickillä puistossa...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #12

Kaikkien isovanhemmat puhuivat aivan sujuvasti neekereistä, omani vielä 2000-luvulla vailla mitään negatiivisia konnotaatioita eikä kukaan siitä huomauttanut. Siinä on vähän eroa, jos nuorempi ihminen puhuu neekereistä hänen se konnotaatio ainakin pitäisi tietää. Usein puhujalla on joko kohdetta alentava motiivi tai sitten hän haluaa viestittää että häntähän ei suvakit määräile.

"Non kaukasian" on epäkorrekti koska siinä ihminen määritellään negaation kautta ja kaukaasialainen on normaali, muut eivät. Tjsp. Muistaakseni aikaisemmin politiikassa puhuttiin sujuvasti sosialisti- ja ei-sosialistipuolueista kun viitattiin eduskunnan jakoon.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen Vastaus kommenttiin #13

"Kaikkien isovanhemmat puhuivat aivan sujuvasti neekereistä, omani vielä 2000-luvulla vailla mitään negatiivisia konnotaatioita eikä kukaan siitä huomauttanut."

Neekeri-sanaa voitaisiin vielä käyttää toimittajista vanhassa hyvässä muodossa "lehtineekeri". Eiväthän he voi siitä pahastua, koska sana ei viittaa mitenkään ihonväriin. Taisipa joku Hesarin toimittajakin käyttää nimimerkkiä "Neekeri". Perinteet kunniaan!

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #13

Aina epäkorrekti, vaikkakin vielä aikanaan siinä yhteydessä korrekti Kari Suomalainen piirsi minusta joskus kuvan, jossa olisikohan ollut Römpän ukko ja ehkä Hiski Kutiainen kaverinaan katselivat kylän raittia tallaavaa valkolakkista
- "Kato, ihan oikea ylioppilas."
- "Ja viime viikolla nähtiin neekeri."

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #18

Joskus 1970-luvun loppupuolella, silloin kun toimin Uuden Valamon vuokraviljelijänä, kylän edesmennyt kaljaveikko Hannes Pokkinen astui kerran varsin innostuneena tupaamme ja totesi: "kuule Ilmari, minäpä näin luostarin pihassa ihan mustan neekerin"..

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto Vastaus kommenttiin #19

v. 1952 näin elämäni ensimmäisen neekerin käydessäni isän kanssa Helsingin olympialaisissa.
Isän kommetti: "Ei saa toljottaa".

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #41

Nyt kun näet ensimmäisen miesoletetun, sama "Ei saa toljottaa"-kommentti mahtaa olla paikallaan..

Kaarina Leinonen Vastaus kommenttiin #42

Taannoin poikaystäväni pikkupoikana kerrostalossa lehtiä jakaessaan 60-luvulla törmäsi mustaan mieheen - lehdet putosivat siihen paikkaan - mahan alusta oli jalkoja täynnä !

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #18

"...piirsi minusta joskus kuvan, jossa olisikohan ollut Römpän ukko ja ehkä Hiski Kutiainen "

Vau. Kumpi sinä olit?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #22

Satuin käymään juuri eilen passikuvassa. Sen perusteella veikkaisin Römpän ukkoa...

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #32

Niin, miten se menikään tuo 1980-luvun matkatoimiston mainos: "Kun olet passikuvasi näköinen olet loman tarpeessa".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #18

Olimme jostain syystä kerran 60-luvun lopulla faijan ja pikkubroidin kanssa Hotelli Marskin aulassa, ilmeisesti odottelemassa joitain vieraita, kun yhtäkkiä silloin muutaman vuoden ikäinen veljeni osoitti sormella respan edessä asioivaa henkilöä ja huusi niin kovaa että koko aula raikui: "KATTOKAA NEEKERI!"

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olen ollut isäoletettu jo 26 vuotta. Äitihän tiedetäänkin varmuudella.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #9

Tuota pidetään selityksenä sille, että isoäidit pitävät erityisesti huolta tyttäriensä lapsista. Hehän ovat taatusti geneettisesti oikea sukulinjaa.

Linkkiä minulla ei ole mutta muistelisin, että jossain päin maailmaa on tällainenkin tutkimus tehty ja tulos saatu. Tai sitten sekin on vain maalaisten vedätystä...

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Janne kirjoitti: "Sana on niin huono että se voi hyvinkin levitä käyttöön vitsikkäänä hokemana".

Aivan samaa mieltä. Siksi kirjoitin: "Ainut tapa, jolla järki-ihminen voi ryhtyä kyseenalaistamaan moisia, varsin ärsyttäviä muotitermejä on niiden luova käyttö aivan muissa yhteyksissä".

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En tiedä meneekö metsään vai ei mutta tuosta auto-oletetusta Saabista tuli mieleen parin vuosikymmenen takaa, kun tuli olluksi jonkin verran keikalla Huddiksvallissa, Ruotsissa.

Asiakkaan tärkein yhdyshenkilömme totesi autostaan "Jag har ingen bil, jag har en Saab".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #17

Suomalainen sanonta puolestaan kuuluu: "Saabismi on sairautta".

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#7:
"Vaimoni synnytti terveen lapsioletetun."
Et sinä tuosta tapahtumasta noin helpolla selviä. Tuossa lauseessa on kolme vähintäänkin kyseenalaista sanaa, vaimo, synnyttää ja terve.
En ole ihan varma siitä, mitkä ovat noiden sanojen poliittisesti korrektit vastineet, mutta yritetään.

Vaimo on tietysti "vakiintunut parisuhdekumppani"
Poliittisesti korrektia synnyttämisen vastinetta pitänee kysyä alan harrastajilta, mutta synnyttäminen on ilman muuta kyseenalainen ilmaus, koska se liittyy niin selvästi siihen heteronormatiiviseen maailmaan jossa naiset synnyttävät.
Terve on selvästi loukkaava ilmaus, koska kaikki syntyvät lapset eivät välttämättö ole terveitä. Voitaisiin ehkä kayttää ilmausta "hengittävän ja ääntelevän".

Maailma muuttuu haasteelliseksi, kun sitä hallitaan sanapeleillä ja loukkaatumisilla. Ja kyky loukkaantuahan on tunnetusti ehtymätön luonnonvara.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #25

"Vakiintuneesta parisuhdekumppanistani poistettiin hengittävä lapsioletettu".

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #27
Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko Vastaus kommenttiin #27

Poistaminen on jotenkin brutaalin kuuloista. Mitä, jos parisuhdekumppanista eriytettäisiin diagnosoimaton lapsioletettu?

Ei, mutta pari viittaa kahteen. Loukkaako se polyamorisia?
Lapsilla voi kuulemma olla nykyisin toinenkin äiti. Ehkä myös useampi isä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #25

Toksinen Aalto meni heteronormatisoimaan synnyttämisen sukupuolittuneeksi toiminnaksi, vaikka pelkästään ihmisoletetuissa on 3-1278 eri sukupuolta jotka voivat synnyttää.

"Parnerini" on hyvä sana koska se on lukumääräneutraali mutta sitä seuraavan verbin yksikkö- tai monikkomuoto voi paljastaa suhteen mono- tai polygamian. Parempi kertoa asiasta vähän epämääräisemmin.

"Partnerini synnytti tai synnyttivät ihmisoletetun joka tässä tapauksessa ääntelee ja hengittää" voisi olla hyvä tiedostaen kuitenkin sen että kaikki vauvat eivät hengitä tai ääntele.

Juhan lausahdus loukkaa meitä vakiintuneen parisuhteen ulkopuolella elävä -oletettuja.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Ainakin kalojen "sukupuoliolettaman" taustalla on vakava biologinen häiriö, ympäristöhormonit, rikkaruohomyrkyt, kasvinsuojeluaineet ja kaikenlainen altistuminen erilaisille kemian tuotteille voi olla kohtalokasta kaikille elollisille:

"Mieskalat muuttumassa naiskaloiksi – EU aloitti laajan vesien lääkejäämien tarkkailun" https://yle.fi/uutiset/3-8445047

Miesten sperman laadun on raportoitu heikentyneen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana:

"Analyysi kertoi, että sekä siemennesteen määrä että siittiöiden tiheys siemennesteessä millilitraa kohden on laskenut yli 50 prosenttia Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa." https://www.aamulehti.fi/a/200284858

Kaiken kukkuraksi olemme menettämässä järkemme ja rahamme, saksalais-ranskalaisen dokkarin (2017) mukaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten ÄO on laskenut 20%, viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

«Umwelthormone — Verlieren wir den Verstand?» Ympäristöhormonit - menetämmekö järkemme?. Dokkari on saksaksi ja Ilmari lukee myös venäjää, joten laitan molemmat, sekä elokuvan että ve-kielisen artikkelin samasta. Elokuva alkaa sateisesta Oulusta! haastateltavana Edward Dutton, jota Oulun yliopisto syytti erään suomalaistutkimuksen plagionnista. Se on sivuseikka, sillä aihe on eittämättä ajankohtainen ja kiinnostava. https://www.youtube.com/watch?v=79VJOtoofdw

ve-artikkeli: https://news.rambler.ru/other/38696432-ot-otupeniy...

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Ollaanpa siis ihmisoletettuja tästä eteenpäin (muuten tuo sperman laadun lasku lienee maapallon poskettoman väestökasvun osalta sittenkin hyvä asia, eikö?)

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

No onhan se, vastasin eilen eräälle Riku-nimiselle nuorelle miehelle, joka ehdotti strelisaatiota MOT:n eugeniikka-ohjelman innoittamana, että me länsimaiset teemme sen ihan itse, siis steriloimme itsemme elintavoillamme.

Se blogi on poistettu, ei mun kommentin takia, vaan nuoren herran ääriennakkoluulottoman ehdotuksen takia väestönkasvun hillitsemiseksi.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #30
Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

"Kaiken kukkuraksi olemme menettämässä järkemme ja rahamme, saksalais-ranskalaisen dokkarin (2017) mukaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten ÄO on laskenut 20%, viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana."

Toivottavasti ylläolevan lausuessasi tarkoitit kaikkia ihmisoletettuja eikä vain tiettyä ryhmää, muutoin voi häkki heilahtaa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Kiitos Ilmari hyvästä kirjoituksesta! Varsinkin tuo loppu lämmittää mieltäni:

"P.S. Alaikäisten raiskaus on níín paha teko (koskee yhtä hyvin katolilaisia/lestadiolaisia saarnaajia, jammuja ym), että ainoana lohtuna tässä on varma tieto siitä, että nämä toksiset miesoletetut edustavat tulevassa vankilassaan kaikkein alinta kastia: lasten raiskaajat ja naisten hakkaajat/murhaajat. Yleensä vankilan "kunnon miehet" antavat heille selkäsaunaa tai kääntävät heille yksinkertaisesti selkäänsä."

P.S. Lupasin syksyllä käydä vierailemassa vapaavuoron puolella, mutta vasta nyt toteutin lupaukseni.:) http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/2...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset