Elämä jatkuu

Kahden työkulttuurin törmäys: Hollanti vs Ranska/Air France vs KLM

Kuten tuoreet uutiset kertoivat, Hollannin hallitus päätti ostaa 12,7 prosenttia lentoyhtiö Air France-KLM:n osakkeista 680 miljoonalla eurolla. Eikä se suinkaan jää siihen, valtionvarainministeri Wopke Hoekstran mukaan: tavoitteena on samanlainen omistaja-asema kuin mikä Ranskan valtiolla koko ajan on ollut (eli 14,3 %).

Vaikka Pariisi tuntuu olevan hämillään ja ennen kaikkea yllättynyt, niin hollantilaisille kyse on kaikesta muusta kuin yllätyksestä. Mitta tuli kertakaikkiaan täyteen.. Lentoyhtiöiden vuonna 2004 tapahtuneen fuusion jälkeen Ranskan lentotoiminta on huolettomasti jatkunut entiseen tapaan (paljon lakkoja, mutta vähän uudistuksia saatikka toiminnan tehostamista), kun vuorostaan hollantilainen osapuoli huolehti nimenomaan toiminnan tehostamisesta sekä tulosten tekemisestä. Tilanne kehittyi niin pahasti, että vaikka KLM vastaa noin 30 %:sesti yhteenliittymän liikevaihdosta (v.2018: 26,5 miljardia €), niin sama KLM tuotti jo lähes 80 % sen tuloksesta (v.2018: +409 milj €). Hollantilainen henkilökunta koki jo pitkään, että juuri he rahoittavat ranskalaisten lentolakkoja, palkkakorotuksia sekä AirFrancen eläke-etuja. Tulehtunut tilanne huipentui lopulta siihen, että KLM:n CEO Pieter Elbers sai tammikuussa, Pariisin käskystä, "päällystakin" ansaitun komplimentin tai uranousun sijasta.

Tämä siis taustatietona kahden, täysin eri työkulttuurin mahdottomasta yhtälöstä. Mutta ministeri Wopke Hoekstra perusteli ostosta myös sillä, että KLM ja Amsterdamin Schiphol-lentoasema ovat hyvin tärkeitä Hollannin taloudelle ja työllisyydelle. Schiphol on Franfurtin jälkeen Euroopan tärkein kenttä jatkolentojen osalta. Ranska selvästi haluaa Charles de Gaulle-airportista vastaavan eikä niinkään välitä Schipholin tulevaisuudesta. Hollannin hallitus on ollut huolissaan, että KLM:n strategisia päätöksiä tehdään liian usein Pariisissa päämajaansa pitävän holdingyhtiön näkökulmasta, etenkin kun Ranskan valtio omisti tähän asti 14,3%. Hoekstran mukaan Hollannilla oli liian pieni vaikutusvalta KLM:n strategiaan ja siihen tuli nyt suuri muutos.

Sinänsä tällä pienellä kauppasodalla on suurta symboliarvoa, niin minulle kuin monille muille. Vertailu EU-maiden nykyiseen eriarvoisuuteen on liian houkutteleva. Juuri Ranska ajaa "transfer-unionia", jossa toiset tekevät työt "ja toiset hieman melalla avittaa"..

https://nl.wikipedia.org/wiki/Air_France-KLM

https://

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kyllä pitää olla patatyhmä, jos hankkii Air Francen omistusta itselleen tai muille.

Itse tosin ihailin kymmenen vuoden ajan aikoinaan, kun Concordit murisivat ja paukuttelivat ukkosmyrskyn tavoin menojaan yllä Englannin kanaalin.

Jotkut tututkin matkustivat niillä businessluokassa tuolloin vielä yli 20 v. takaperin.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Mutta Olkiluodon kolmannen sentään valmistui ja sai peräti käyttöluvan..

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Tänä aamuna "de Volkskrant"-lehti ilmoittaa, että tavoite on saavutettu: kun tiistaina Hollannin osuus oli vielä 12,68 %, niin nyt 14 % on kasassa, yhteishintaan 744 miljoonaa euroa ("Dinsdag kreeg de staat 12,68 procent van Air France-KLM in zijn bezit. Woensdag kocht de staat nog meer aandelen. Hoekstra maakte daarop bekend dat de staat nu 14 procent heeft en dat het daarbij blijft. De aankoop heeft 744 miljoen euro gekost").

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Tuosta nousee mieleen kysymys, mitä Hollannin hallitus ajatteli silloin, kun Air France ja KLM yhdistyivät. Olisiko tuolloin ollut järkevää pitää KLM itsenäisenä, ehkä Hollannin pääomilla? Ja tietenkin on sekin mahdollisuus, että jossain vaiheessa tämä uusi omistusjärjestely johtaa siihen, että Air Francen ja KLM:n tiet taas eroavat, ja kulttuuritkin pääsevät taas erilleen.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Veikkaan, että tuo viimeinen vaihtoehto toteutuu..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset