*

Elämä jatkuu

Brześć / Brest

  • Joe-setä myhäilee...
    Joe-setä myhäilee...

Niin meitä suomalaisia kuin monia muita kansoja kiinnostavat juuri nyt 70 vuoden takaiset tapahtumat. Talvisotaa on muisteltu aiheellisesti päivittäin ja meillä Suomussalmella pidetään 13.3 muistojuhla traagisen mutta kunniakkaan talvisodan päättymisen kunniaksi. Harvinaisen taitava mutta tuntematon blogisti muistutti äsken mitä tapahtui puolalaisessa Brześć-kaupungissa saman vuoden syyskuun 22. päivänä, vain vajaa kuukausi siitä kun tuo surullisen kuuluisa MR-sopimus oli allekirjoitettu:

Harvoin olen nähnyt näin perusteellisen ja perustellun blogin kuin TÄMÄ. Koko Puolan (ja samalla Suomen, Baltian maiden sekä Bessarabian) tragedia käy riittävän karmeasti ilmi. Blogissa on lukemattomat kuvat (ks. loppuosa), propagandajulisteet ja ennen kaikkea paljon tahallaan unohdettua historiaa. Tuon jälkeen niin Mainilan laukaukset kuin Saksan tyly suhtautuminen talvisodan aikana tuntuvat pelkästään "loogisilta".

Blogissa esillä oleva kartta: Ainakin minulle ennennäkemättömän kartan yksityiskohta Molotov-Ribbentropneuvottelujen jäämistöstä, jossa näkyvät niin Stalinin (yl.) kuin Ribbentropin (al.) allekirjoitukset sekä tuo päiväys 28.8.1939, salaisen lisäpöytäkirjan allekirjoituspäivä. Aurinkoinen isä "luovutti" osia Bug-joen ja Vistula-joen välimaastosta ja "sai" vaihdossa Liettuan (ympäröidyt alueet olivat Göringin metsästysmaat.., heh, heh).

Tuntemattomalle tekijälle (nimimerkki: "poemas del rio wang"/wang-joen runot) hatunnosto.

P.S. Kommenttiketjusta selvisi, että tekijä on unkarilainen Tamás (Budapestista).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

repe (nimimerkki)

Paljon kuvia ja vähän asiaa. Sekin usein asian vierestä eli tätä paraatia hehkutettiin aika paljon tms. Tässä eräs merkillinen esitys:

"This must have had its part in the fact that the Western powers watched passively the division of Poland and the killing of hundreds of thousand of Poles and Jews on both sides of it."

Väite on täysin järjetön ja valheellinen. Edes bolshevikkilähteet eivät puhu kuin 16 000 siviilien (partisaanien) teloituksesta ja luku on täyttä propagandaa (sekä käsittää ilmeisesti sotaretken jälkeistä aikaa). Saksan sota-arkisto on tältä osin tuhoutunut. Juutalaisia Saksan armeijan käskettiin suojella tuossa vaiheessa ennen myöhempää siirtoa itään. Minulla on käsitys, että ihan oikeita partisaaneja ja saksalaisia tappaneita puolalaisia teloitettiin ehkäpä parituhatta. Neuvostoliitto toteutti ilmeisesti välittömän puhdistuksen, ilmeisesti 100 000 ainakin, mutta sekin sodan jälkeen. Juutalaiset pakenivat sankoin joukoin ensin Neuvostoliittoon, mutta sitten pian takaisin Saksan miehtysvyöhykkeille totuuden neuvostomenosta paljastuttua.

Saksan viranomaisten arkistot saivat selville 15 000 murhattua saksalaissiviiliä sodan alkupäivinä eli siviilejä oli murhannut tuolloin lähinnä Puola ja länsimaiden täysi tukemana. Puolalle oli luvattu suuria alueita ja oikeus tappaa ja karkottaa saksalaisväestö. Siksi Puola pakotti Saksan sotaan.

Mielenkiintoinen on todellakin tämä uusi sopimus Liettuasta. Sopimuksen myötä Saksa menetti edulliset hyökkäysasemat Neuvostoliittoon eli Saksa ei varmastikaan aikonut tuolloin vielä hyökätä itään. Miksi olisikaan, kun se pyysi heti rauhaa lokakuussa Ranskalta ja Englannilta. Kaikesta päätellen Stalin vei ja Hitlerin oli suostuttava lähes kaikkeen, mikä ei ollut liian mahdotonta. Saksa sai paljon merkityksetöntä aluetta Puolasta. Toisaalta lopullinen rajanveto takasi Neuvostoliitolle huomattavan edulliset lähtöasetelmat hyökkäykselle länteenpäin.

ilmari (nimimerkki)

Vai "Paljon kuvia ja vähän asiaa"....? Tuo väite, josta puhut, tarkoittaa varmasti myöhemmät tapahtumat. En tuomitsisi tätä blogia ollenkaan, etenkään 15 minuutin tutustumisen perusteella.

Harvinaisten kuvien ja julisteiden lisäksi on varsin paljon asiaa, mutta venäjäksi/saksaksi ja alalinkkien kautta. Esimerkiksi tämä Valentin Antonovin teksti (NL:lle 2.maailmansota alkoi 9/1939 eikä 6/1941):
http://vilavi.ru/prot/071205/071205.shtml

Edellyttää venäjäntaitoa tai google-translatorin käyttöä.

sensuuri (nimimerkki)

"Tuntemattomalle tekijälle (nimimerkki: ”poemas del rio wang”/wang-joen runot) hatunnosto."

Joku CIA:n labra tehtailee noita kuvia.

Rohkea tuntematon, ehkä pystyt parempaan? Kiitos kommentistasi kuitenkin.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tekijä on näköjään unkarilainen. Itse luulin alunperin espanjalaiseksi, vaikka tuo hyvä venäjänkielentaito viittasi jo itäiseen eurooppaan.

Tamás (nimimerkki)

Thanks for the link, Ilmari, and for the comments to all readers. No, the images have not been photoshopped by CIA. They are all and without exception taken from Russian on-line news and blogs, all of them repeated several times all over the Russian net and most of the primary sources also quoted in my post. Just like the facts which have been endlessly repeated over the Russian net around the end of September, at the 70th anniversary of the Brest parade. For Russian speakers it will be easy to find them. “Paljon kuvia ja vähän asia” – you could also put it on the reverse like “a sketch of the most important and absolutely controllable facts, enriched with lots of little known contemporary illustrations”, it sounds much better, doesn’t it? Like when the rabbi was asked whether it is permitted to smoke while reading the Torah. “No!” And to read the Torah while smoking? “Reading the Torah is always permitted, even while smoking.”

Warm greetings to all you linguistic cousins.

Tamás, Budapest

(The blog’s Spanish name comes from the fact that I write it together with a Spanish friend. Read the introduction.)

ilmari (nimimerkki)

Tamás, thanks for your reaction and, above all, thanks for that very informative blog. I was impressed.

ilmari (nimimerkki)

Tämä on tuore venäläisblogi samasta aiheesta:
This is a fresh, russian blog about the same item:

http://germanych.livejournal.com/189405.html

"Против фальсификации истории"
Historian väärentämistä vastaan

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset