*

Elämä jatkuu

Satamajätkä - Ahtaaja

  • Satamajätkä - Ahtaaja
  • Satamajätkä - Ahtaaja
  • Näitä kun heittelee päivän verran....Paino 150 Lbs (= 68 kg). Olkaat hyvät!
    Näitä kun heittelee päivän verran....Paino 150 Lbs (= 68 kg). Olkaat hyvät!
  • Näitä oli mukava ladata nostolavalle. Välillä aina yksi tippui ja hajosi "vahingossa"..
    Näitä oli mukava ladata nostolavalle. Välillä aina yksi tippui ja hajosi "vahingossa"..

Manulla ja minulla on muutakin yhteistä kuin pituus, isot kourat ja syntymäpäivä (25.11): molemmat olemme toimineet satamajätkänä, hän Turussa ja minä Hesassa. Satamajätkä, ahtaaja, hampuusi (hamnbuse), stuveriarbetare, stevedore. Tällä aikoinaan raskaalla työllä oli eri kielillä ja slangilla monta nimikettä.

Kun vuoden 1969:n lopussa, ylioppilaskirjoituksen jälkeen, päätin muuttaa Suomeen ja lopullisesti, niin isä-ukko, wisuna ja viisaana miehenä, totesi, että ”siinä tapauksessa maksat kyllä sikäläiset opiskelusi itse”. Jälkikäteen ihan oikea toimenpide, joka kasvatti luonnetta. Kun pääsin Viikkiin lukemaan maataloutta kekkasin rahoituskeinoksi satamatyö (kiitos vielä Ullalle ja Lea-Elinalle, jotka aina välillä antoivat kopioida luentojensa muistiinpanot…). Joku oli minulle kerran maininnut mahdollisuudesta tehdä keikkaa satamassa ja eräänä aamuna huomasin seisovani Jätkäsaaren ”huutokonttorissa”. Åkerman Oy:llä (Åkiksella) oli siellä tukikohta, jossa varhaisaamulla (viiden maissa) äijät pelasivat koronaa, sen jälkeen kun olivat ensiksi käyneet ”luukulle” ilmoittautumassa. Seinässä olevan, pienen luukun takana istui 150-kiloinen mies, joka jokaisena aamuna kirjoitti paikalla olevien nimet ylös. Hänellä oli vahva ihmistuntemus ja huomasi heti jos ”kunto” siinä päivänä ei riittänyt työntekoon. Oli A-miehiä ja B-miehiä. Meistä tuli pian kavereita ja mies kysyi usein ”otatko kaksi vuoroa peräkkäin?”. Sehän oli tilinteon kannalta onnenpotku ja tarkoitti, että laivan piti nopeasti lähteä. Vuorolistalla olevia nimiä huudettiin sitten eri laivanimien jälkeen ja seuraavaksi ryhmitettiin sen päivän nokkamiesten porukoiksi, jonka jälkeen ei muuta kuin kuorma-auton lavalle ja hommiin. Toinen ahtausliike oli Oy Stevedoring Ab. Steviksen työkonttori eli "huutokoppi" oli Nokalla (Katajanokalla), aivan nykyisen Vikingin terminaalin tuntumassa. Keikat saattoivat kuitenkin mennä ristiin siten, että Steviksen purettava laiva olikin Jätkän kaijassa ja päinvastoin. Fuusiohan siitä seurasikin. Jätkiä kuskattiin kaupungin läpi kuorma-autoilla, joiden lavalla oli puupenkit ja sateensuojana pressukatos.

Satamat olivat siihen aikaan Katajanokanlaituri (Skatta), Länsisatama (Jätkäsaari/Jätkis) sekä Sompassa eli Sompasaari (Sörnäinen/Sörkka tai Sörkkä). Muistan hyvin miten mykkä miesporukka istui kuormurilavan penkeillä samalla kuin ajoimme vauhdilla punavuorenkadun läpi itään. Katajanokanlaituri oli suosituin, koska siellä oli usein hedelmälaivoja. Paperirullien kuormaus laiturilla ja niiden purku ruumaan oli piece of cake, mutta selvästi raskain työ oli painavien, karkeiden kahvisäkkien heittäminen nostolavoille. Kahvipaatin jälkeen nukutti illalla todella hyvin!

Ahtaajien työ oli siihen aikaan aivan eri homma kuin nyt, jolloin konttikuorma lastataan ja puretaan koneellisesti ja nopeasti. 1970-luvun alussa kyse oli kappaletavarasta ja loukkaantumisen/kuoleman riski vaani koko ajan. Äijät olivat usein krapulassa, mutta suurin riski oli sittenkin kansimies, joka antoi merkkejä nosturikuskille. Kappaletavara nostettiin siihen aikaan ylös ruumasta nostolavoilla eikä nosturikuski nähnyt mitään. Kansimies oli hänen silmänsä. Juuri siinä tapahtuikin suurimmat onnettomuudet jos kansimiehellä oli ”pientä heittoa”.

Melko pian porukka huomasi, että tuo pitkä illu näkyy olevan kielimiehiä. Siitä seurasi useita mielenkiintoisia tehtäviä, joista tärkein oli tulkkaus ahtaajien ja vaikkapa puolalaismiehistön välillä. Suosittu juoma oli Wodka Wyborova, joka siihen aikaan ilmeisesti tehtiin kivihiilestä; sen verran pahalta maistui (nykyisin se taitaa olla taas laatuvodkaa). Tehtävä edellytti kaikkien osapuolten suurta tarkkavaisuutta, koska sataman tullimiehet kyttäsivät juuri tällaista kanssakäyntiä. Nuorelle, keski-euroopassa kasvaneelle jätkälle avautui muutenkin aivan uusi, eksoottinen maailma, silloin kun satamajätkät huomasivat erään saksalaislaivan ruumassa puulaatikon, jossa oli hajuvettä. Ei muuta kuin sorkkaraudalla kansi auki ja pullot taskuun. Tauon aikana sitten pienet hörpyt…..Tohon ilonpitoon en kyllä suostunut osallistumaan. Kun mandariinilaatikoita purettiin oli tapana, että silloin tällöin jokunen laatikko "hajosi". Eräänlaista luontaisetua. Yhdellä jätkällä oli tapana kuoria nuo mandariinit aina hampailla. Kerroin hänelle, että laatikoissa luki, että nuo hedelmät on käsitelty ortophenylphenol:illa tai diphenyl:illä ja että ne ovat selviä myrkkyjä. ”Eh, sehän on mamisten puhetta!" oli miehekäs vastaus. Jossain vaiheessa miestä ei enää näkynyt pitkään aikaan. Kun hän jälleen ilmestyi saimme kuulla, että oli saanut suun seudulla laajan ihotuman sekä pitkään kestänyt pahoinvointi; oli itsekin ruvennut pohtimaan, josko nuo hampailla kuoritut mandariinit olivat sen saaneet aikaan. Kyseinen tapaus jäi aina mieleen.

Tässä hyvä arkistofilmi ahtaajien työstä (1971). Siis samasta ajasta, jolloin itse olin ahtaaja.

Tämä arkistofilmi kertoo vuorostaan Helsingin vanhoista satamista (vuodelta 1956).

Ohjaaja Elia Kazan teki aikoinaan satamajätkistä mestariteoksen "On the waterfront" (1954), jossa eräs, melko tuntematon Marlon Brando loisti pääroolissa.

P.S. Myöhemmin löysin ihanneduunin kun pääsin erään vartiointiliikkeen kautta Pauligin kahvipaahtamon yövartijaksi. Mikä sen parempaa opiskelija voisikaan toivoa! Istut kopissa, luet yöllä opiskeluun liittyvää kirjallisuuta ja lähdet silloin tällöin kierroksella (siihen tehtävään roikkui vyöllä suuri erikoisavain, jota piti vääntää erilaisiin, teollisuuslaitoksen alueella sijaitseviin, kellolaitteisiin). Näin valvottiin yövartijan kulkua. Parin kuukauden työjakson jälkeen työnantaja soitti ja oli kovin pahoillaan, koska "Suomen lain mukaan ulkomaalainen ei saa olla vartija- tai poliisinomaisissa tehtävissä". Siihen tuo keikka loppui. Sain Suomen kansalaisuuden vasta muutama vuotta myöhemmin. Melko pian Vilja-tyttäreni syntymän jälkeen aloin kuitenkin saada jo suomalaista opintolainaa. Pitivät vissi jo lupaavana kansalaisena..

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Seppo Hildén

Mielenkiintoista satamahistoriikkia 70-luvulta. Siitä kiitos.

Ps, Väittävät paremmin tietävät Manun olleen ylioppilaana vain siisteissä konttorihommissa satamassa, mutta mediaa varten sille tehtiin paremmin myyvä satamajätkä-brändi. Mikä lie sitten lopullinen totuus. Väitöskirjan se ainakin teki satama-aiheesta:"Sosiaaliset suhteet Turun satamassa (1956).

frank (nimimerkki)

Tuo Manun "satamajätkyys" on enemmän legendaa kuin tosielämää. Koivistohan oli satamassa työskennellessään jo fil yo ja siis tietysti konttorin puolella, tosin kuulema myös esimieshommissa ahtaajilla.

Seppo Hildén

Löytyihän tuohon Manun konttorityöntekijähuhuun hieman faktaa: Ohessa Turun Merihistorian tuntijan ja Turun satamakapteenin Kari Riutan muisteluita "Turkulaisessa" viime vuoden maaliskuulta:

"Mauno Koiviston aika Turun satamassa

09.03.2010
Jos kysytään Turun sataman kuuluisinta miestä, yleisin vastaus lienee presidentti Mauno Koivisto, joka työskenteli satamassa vuosina 1949 - 1951. Senkin jälkeen hän haastatteli satamamiehiä väitöskirjaansa `Sosiaaliset suhteet Turun satamassa`, joka julkistettiin Turun yliopistossa vuonna 1956. Se ihmetytti kaupungillakin - ainakin merikapteeni Matti Brunila muistaa: ”Kui joku tommosest aiheest mene väitöskirjan tekemä?!”

Mauno Koiviston ajan satamamiehet - joita vielä on elossa - kertovat, että Koivistoon suhtauduttiin lähinnä työkonttorinhoitajana ja työnantajan edustajana, joskin tämä tarvittaessa osallistui ahtaustöihinkin. Koivistolla oli myös vahva kiinnostus varsinkin aikaisemmin urakoiden jakamisessa tapahtuneiden epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseen.

Elämä sodanjälkeisessä Suomessa oli rauhatonta. Muuttunut poliittinen tilanne aiheutti hämmennystä ja työpaikoilla etenkin kommunistien ja sosialidemokraattien välit kiristyivät. Lakoiltakaan ei vältytty, pienemmät kiistat taas saatettiin hoitaa miesten kesken käsirysynä. Työmaajuopottelukin oli yleistä.

Turun satamassa ahtaustyöt olivat keskittyneet lähinnä Oy A.E. Erickson Ab-nimiselle ahtausliikkeelle eli ”Erkulle” kunnes sota toi Viipurista Turkuun kaksi uutta kilpailijaa, Paulins Stuveri Ab:n ja Viipurin Stevedoring Oy:n.

Satamatyön luonteeseen kuuluu, etteivät päivät ole samanlaisia: jos tänään työvoimasta on pulaa, huomenna tilanne voi olla päinvastainen. Ahtaustyöt tehtiin silloin urakalla ja niiden jakautuminen miesten kesken oli kestoriidanaihe. Satamapomoilla oli omat suosikkinsa eivätkä kaikki urakat olleet tienesteiltään samanarvoisia.

Mauno Koiviston tehtävänä oli jakaa urakat vakituisten ahtaajien eli ”prikkamiesten” kesken ja tarvittaessa palkata lisäksi tilapäistyövoimaa eli ”nimimiehiä”. Vakituisilla ahtaajilla oli numero, joka oli stanssattu pieneen pyöreään metallilevyyn eli prikkaan. Ei-vakituisia taas huudettiin nimellä."

Eero Lehtonen

Minäkin olen 2000 luvun alussa ollut lastaamassa kappaletavaraa silloin se siirrettiin konteista käsin trukkilavalle ajettiin trukilla autoon ja siellä taas lastattii käsin, eli ei kontit ole käsityötä täysin poistaneet. Rekat jatkoivat melkein aina venäjälle ja kuskitkin olivat usein venäläisiä. Kännykät olivat poistaneet tuon huutokoppikäytänön illalla soitettiin seuraavan päivän työt.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Manusta liikkuu siis monenlaista satamajätkäversiota, mutta sen voin todeta känsäkourieni kautta että tämä poika kyllä heitteli kappaletavaraa ihan riittävästi. Tykkäsin siitä kun samalla tuntui, että kunto nousee.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Minun Manu-tapaamiseni on vuodelta 1988, jolloin viimeisen kerran presidentti valittiin valitsijamiesten toimesta. Olin ehdokkaana Manua tukevalla listalla (ei demareiden) mutta en tullut valituksi.

Merkittävin satamakokemukseni taitaa olla se, kun joskus 1960-luvulla käytiin poikaporukalla ostamassa yhdestä laivasta kahdeksan pulloa Gordons giniä satasella. Seikkailu sekin.

Vieras (nimimerkki)

Hyvä arkikertomus lähimenneisyydestä, kuten nuo ylen arkistofilmitkin.

fabu (nimimerkki)

Tätini mies, joka oli suomenruotsalaista kalastaja- ja merimiessukua lounaisrannikolta, oli sodan jälkeen ahtaajatyönjohtajana Kotkassa. Oli saanut paikan, koska osasi lastata laivan oikein eli tasapainottaa lastin. Kotkasta lähti sahatavaraa ja paperia maailmalle.

Kukin taaplaa tyylillään on kotkalainen ahtaajaviisaus, jonka alkuperä on jo monilta kadoksissa. Näinkö Ilmari tietää taaplamisesta, kun oli tuontisatamassa?

Kotkan satama nyt. Tilastot valaisevia
http://www.portofkotka.fi/uusi/index.html

fabu (nimimerkki)

Niin, oli niitä naisiakin ahtaajina kovissa hommissa. Kuvassa naisahtaajat pinoavat lautoja laivassa Kotkan satamassa 1950-luvulla. Kuva: A.G. Salonen, Työväen Arkisto.

http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt200...

Ehkä naisia oli mukana tuossa arkistofilmissä, jonka katson paremmalla ajalla.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Helsinki oli siihen aikaan myös vientisatama (kuten vissi Vuosaari nyt?). Mehän lastasimme tolkuttoman paljon paperirullia. Kotkan satama on hirveän tuttu, muttei kylläkään ahtaajan näkökulmasta. Purjeveneeni kellui Meriniemen laiturilla pitkään.

fabu (nimimerkki)

Tehtaiden ja satamien työväellä mitään purjeveneitä :), niitä oli herroilla ja Helssingin agronomeilla. Putkuttavilla moottoriveneillä mentiin saariin juopottelemaan ja ne, joilla ei omaa venettä menivät tuuri- eli vuoromoottoreilla.
http://personal.inet.fi/koti/mkassi/venesata.jpg

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kiitos, Vepa on (minullekin) aina ollut ykkösmiehiä...

fabu (nimimerkki)

Kuuntelin uudestaan. Ahtaaja- ja laivasanastoa Lavilla tuo 'laakonki'. Muistan kuulleeni sen ihan vastikään viimeksi, kun tämä somalian vesille lähetetty miinalaiva Pohjanmaa teki lähtöä.

fabu (nimimerkki)

'Redi' tietysti kuuluu myös laivojen lastaukseen ja purkuun.
http://fi.wiktionary.org/wiki/reti

Tässä odotusta redillä, muttei satamaan pääsyä vaan kotisatamasta lähtöä
http://www.youtube.com/watch?v=5WPYXX9pQ0Y&feature...

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tässä näet miten jokainen talonomistaja voi ostaa purjeveneen: myy talosi, osta purjevene, nauti siitä niin paljon kun pystyt, myy purjeveneesi ja osta talo (sillä välillä asut tuttavilla tai vuokralla; minäkin halvassa mökissä ilman mukavuuksia ja juuri siksi olikin niin mukava..).

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53605-asumm...

fabu (nimimerkki)

Onnellinen mies. No, olen minäkin sentään melkein meriveteen syntynyt :).

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Hieno kirjoitus. Kiitos.
Minulla samanlaisia kokemuksia samalta ajalta, myös Helsingin satamissa.
Kalajauhoa en joutunut koskaan purkamaan, samoin Porkkalan sokeritehdas jäi kokematta (kivikovia sokerisäkkejä). Kahvisäkit tulivat tutuiksi.
Muistaakseni Manu Koivisto oli kirjurina Turun satamassa aikoinaan. Taisi tehdä väitöskirjansakin työstään.
Se 150- kiloinen kaveri oli Masa. Tunsin miehen. voi, voi tässähän vaipuu ihan menneiden aikojen muisteluun.....
Värikkäämpää työpaikkaa tuskin löytyy.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kiitos, Jorma! Ollaan siis kolleegoja ja kohtalotovereita.

Mukavaa, että muistit Masan nimen; se minulta unohtui.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset