Elämä jatkuu

Presidenttivaalit 4.3.2012

Meidän presidenttivaalimme pääsevät huipennukseen ensi sunnuntaina ja meno on kaikin puolin sivistynyttä; hyvä niin. Lopputulos tietysti kiinnostaa vaikka lienee jonkinlainen selviö. Meidän kaikkien kannattaa samanaikaisesti myös seurata mitä tapahtuu itänaapurissamme. Esimerkiksi ensi lauantaina on tulossa taas suurmielenosoitus. Mutta varsinkin venäläisessä netissä tapahtuu:

Desanteilla (ВДВ = Воздушно-десантные войска) on Suomessa edelleen paha maine, johtuen viime sotien kokemuksista. Wikipedia tietää kuitenkin kertoa, että "Suomeen pudotetuista desanteista todennäköisesti suurin osa jäi hyvin nopeasti kiinni ja lähes aina heidät teloitettiin vakoojina – elleivät ehtineet tehdä itsemurhaa". Kerttu Nuorteva oli poikkeus tuosta säännöstä. No, se menneisyydestä; annetaanpa olla.

Kuten aina, itä yllättää. Desanttien muodostaman amatööriyhtyeen juutjuubi-filmi on saanut lyhyessä ajassa jo yli 900 000 klikkausta. Ei siinä sinänsä mitään erikoista, mutta kun heidän laulutekstinsä on harvinaisen suora ja presidenttikandidaatti Putinin kannalta tyrmäävä. Filmi on otsikoitu näin: "Ei kukaan, paitsi me, sano totuutta ääneen".

Laulun teksti on rohkea Venäjän oloissa, mutta juuri nämä miehet eivät näy pelkäävän. Heitä ajaa sotaveteraanien surkeat olot, huono palkka mutta ennen kaikkea monien vuosien petetyt lupaukset. Raivo on pikku hiljaa kasvanut yhä suurimpiin mittoihin ja nyt he laulavat Putinin Venäjästä, jossa vallanpitäjät varastavat koko ajan, jossa joka paikassa pitää maksaa voitelurahaa, jossa opintotodistuksia saa rahaa vastaan, jossa kansallinen kulttuuri on jätetty hunningolla ja jossa vanhukset eivät enää saa edullista terveydenhoitoa.

Suoraan Vladimir Vladimirovitsh:ille osoitettu ja hänestä kertova laulu (Песня о Путине) menee muun muassa näin:

"Olet aivan tavallinen virkamies - et ole tsaari etkä Jumala. Katselen sua, ja sinun kuviasi. Jatkat edelleen valehtelemistä, aivan kuten Medvedev. Me olemme yksinkertaisesti väsyneitä katselemaan kylien köyhyyttä, siellä missä sinun palatsisi lähistöllä sijaitsevat. Emme anna sinua enää valehdella ja varastaa, olemme vapaita desanttiupseereita - ja Äiti-Venäjä on meidän kanssamme. Kehotamme sinua rauhanomaisesti - tyranni, mene pois".

"Olet samanlainen kuin minä ja minä samanlainen ihminen kuin sinä. Olet ollut 8 vuotta presidentti ja nyt olet taas ehdokkaana. Katsopas suoraan meidän silmiimme".

Miehet ilmoittivat, että ovat mukana ensi lauantain mielenosoituksessa.

Televisiokanava "Dozhd" (Телеканал Дождь eli Sade) kiinnitti huomiota näihin miehin, netin suuren suosion jälkeen ja lähetyksessä (27.1) he kertoivat: "Kaikki tietävät ketkä me olemme. Emme piilota kasvojamme. Armeijassa monet, monet tukevat meitä".

Nämä lausahdukset olivat siksi tarpeen koska Kremlinin disinformaatio-osasto oli jo ehtinyt väittää, että miehet ovat "sotilaiksi pukeutuneita liberaaleja":

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Kiva, että meillä on tällainen kirjeenvaihtaja kuin Ilmari!

Käyttäjän ilmari kuva

Kiitos mukavasta palautteesta! Pitäähän jonkun hoitaa näitä lähinaapurin tiedotusasioita (vaikkapa Kainuun korvesta käsin) kun meitä on niin älyttömän vähän (vain Jarmo Koponen, Taneli Dobrowolski, Elina Moustgaard, Mihail Kurvinen ynnä muutama..).

Ja meidän kokkarivallanpitäjämme valittavat vain: venäjä, venäjä, venäjä. Hohoijaa.

Käyttäjän ilmari kuva

"Aina oppii kun ei ole kotona", sanoi supisavolainen kerran minulle. Vaikka olenkin juuri nyt kotona opin, netin kautta, että desantti-nimitys (venäjäksi: "Desantnik") tulee ranskankielen verbistä "descendre" ‘laskeutua alas’.

Venäjä on eurooppalainen sivistyskieli, jos mikäkin. Itse opin sitä kohtuuhelposti, kun siinä on niin hitosti lainasanoja. Freddy taitaa olla samaa mieltä.

Samaa mieltä olen minäkin.
Olen lukemassa Venäläisen kirjallisuuden historiaa (Gaudeamus, 2011).
Esipuheesta: ”Vuonna 1880 Hämeenlinnan normaalilyseon venäjän kielen opettajana toiminut Edvard Wilhelm Palander julkaisi saksankielisen Venäjän kirjallisuuden historian, Uebersicht der neuern russischen Literatur von der Zeit Peters des Grosses bis auf unsere Tage.”
Vuonna 1880 saksaksi julkaistu teos ei oikein ulotu meidän aikoihin asti.
Tämä teos, ensimmäinen suomeksi, tekee sen.

Venäjän kieli on aina ollut hyvin altis ottamaan vastaan sanalainoja.
Yhteydet Eurooppaan ja eurooppalaisiin kieliin ovat olleet tiiviitä.
Pietari Suuren aikainen laivanrakennussanasto on tullut hollannin kielestä.
Katariina toisen aikana vakiintui ranska.
Varhaisessa Moskovassa oli Kitaiski gorod, kiinalaiskaupunki.

Ranskan vaikutus ei ilmene pelkästään sanalainoissa, se näkyy kielen rakenteissa.
Niin hienoja kieliä kuin muinaisvenäjä ja kirkkoslaavi ovatkin.

Nykyisin kaikki tietotekniikan ja popkulttuurin arkisanasto on englantia.

Olin hiljattain Moskovassa jolloin taisi olla Kremlin opas puhui juuri Kitaiski gorodista. Hänen mukaansa se ei lainkaan viittaa kiinalaiskaupunkiin, vaan juontaa juurensa italian kielen sanaan citta - kaupunki.

Kuten tunnettua, Ivana III (1440-1505) kutsui italialaisia aikansa tunnettuja arkkitehtejä suunnittelemaan Kremlin uuden muurin ja palatseja, ja tämän mukaan heidän käyttämästä kielestään jäi sitten elämään tämä kaupunginosa Kitai gorod.

Käyttäjän Sweep kuva

Iso ja erityinen kiitos tästä jutusta. Olen itse pähkäillyt tuota samaa minkälainen aikapommi naapurissa kytee. Tämä oli asiaa ja vahvisti olettamuksiani. Olen nimittäin muutamalta ystävältä kuullut tästä mitä voi olla tulossa. Mitta alkaa monella venäläisillä tulla täyteen ja netti jyrää sielläkin muutosta. Ans kattoo millon vyöry ja askel kohti demokratiaa taas alkaa.

Käyttäjän ilmari kuva

Kai, kestänee vielä omaa aikaansa ennenkuin tällaisetkin blogit nostetaan karusselliin, hyvinkin ajankohtaisuudesta huolimatta. Po-russki: ladno.. Suomi (ja Uusi Suomi) jotenkin nukkuu idän suhteen; mielenkiintoinen ilmiö kylläkin.

Ilmari, sinua ja blogisi lukijoita voisi kiinnostaa tällainen tuore Yle ykkösen Julkisen sanan -ohjelmapaikan radiokeskustelu, jossa oli mukana myös Uuden Suomen Jarmo Koponen:

Aiheena Venäjä mediassa (ja median suomettuminen isoin osin). On sen verran tuore että on vieläkin kuunneltavissa.

http://yle.fi/radio1/asia/julkinen_sana/venaja_mediassa_34053.html

fabu land

Hyvä katsaus sinänsä, itsesensuuri oli aivan hirveä niinä vuosina.
Voisiko ajatella, että maailma on muuttunut?

Putinille ei juuri nyt ole Venäjällä vaihtoehtoa. Tai on, mutta muun maailman kannalta ne kaikki ovat huonoja tai erittäin huonoja.

Valitettava tosiasia nimittäin on, että Venäjällä länsimaisen liberaalin, ihmisoikeuksia ja kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittavan demokratian kannattajat ovat harvassa. Ainoat kansan syvissä riveissä laajaa kannatusta nauttivat oppositioideologiat ovat isovenäläinen nationalismi ja neuvostonostalginen bolshevismi, joille molemmille on yhteistä messiaaninen usko Rodinan ainutlaatuisuteen, oikeuteen levittäytyä neljän meren rannoille, sekä tietysti täydellinen sokeus ja kuurous Suuren Isänmaallisen Ryöstö- ja raiskausretken historiallisten tosiasioiden suhteen. H*vetti, jos ette usko, niin ottakaa nyt hyvät ihmiset selvää mitä nämä Venäjän opposition Suomessakin hypetetyt navalnyt ja uldatsovit kirjoittavat, puhuvat, ja youtubettavat!

Oppositiovoimista ei tietenkään tule unohtaa militanttia islamismia, joka tosin rajoittuu pääasiassa eteläisten federaation subjekteihin ja Moskovaan. Joten kysymys kuuluu: minkä näistä oppositioliikkeistä haluaisin Putinin tilalle Venäjän tuluvaisuuden suunnannäyttäjäksi? No en mitään. Parempi ihmiseritteisiiin hauskasti usein viittaavan ("tapamme heidät vessaan", "kaadat päivittän paskaa", "Moskovassa taitavia ympärileikkaajia" jne.) Putinin kleptokratia, kuin Rossijskaja Imperija revisited tai CCCP v.2.0. Putin kun keskittyy ihmisten piinaamiseen lähinnä Mafioznim Gosudarstvon rajojen sisällä.

Minusta taas huoli ei ole kleptokratiassa, vaan siinä että Suomessa tunnetaan Venäjää niin huonosti.

Käyttäjän ilmari kuva

Pravilno! Mekö olisimme muka EU:n "venäjän asiantuntijoita". Pitäkää minusta kiinni, etten revi rahojani...

Kyllähän tälle voi naureskella, mutta kun nykyisin ei taida hallituksessa olla yhtään venäjäntaitoista.
Venäjä vaan on hirvittävä uhka.

Käyttäjän ilmari kuva

Venäjä on uhka ainoastaan silloin kun ei tajuta mitään heikäläisistä eikä meillä ole muutenkaan minkälaista kanssakäymistä, saatikka yhteisellä kielellä. Blogista jo huomasi, että ennen niin pelätyt desantit ovat aivan kunnon miehiä, joilla on selkärankaa vaikkapa toisille jakaa (meillekin).

Näyttää siltä, että koko EU:ssa ei ole itäeurooppalaisen pakkovenäjää oppineeen sukupolven siirryttyä paremmille metsästysmaille kovinkaan monta venäjää osaavaa. Entisessä läntissä euroopassa vain Saksassa ja Suomessa yli 3% väestöstä katsoo omaavansa jonkinlaiset venäjän taidot.

http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KS-SF-10-049/EN/KS-SF-...

Ja EU:n koululaista (1. ja 2. aste) ensimmäisenä vieraana kielenä ei venäjää opiskele kukaan. Baltian ulkopuolella toisena vieraana kielenä venäjää opiskellaan vain Bulgariassa, 28% oppilaista. Kolmantena vieraana kieleneä venäjää opiskelee Puolassa 7% oppilaista. Muualla venäjän opiskelu onkin sitten erittäin vähäistä.

http://eacea.ec.europa.eu/education/eurydice/documents/key_data_series/0...

Mistä lie johtuu haluttomuus venäjän opiskeluun?

Nuo tuossa fabu landin lähettämässä linkissä puhuvat Venäjän tuntemuksesta.
Maahan pitää vain mennä, että ymmärtäisi erilaisen ajattelutavan.

Asenteet Venäjään ovat edelleen samat Suomessa, kuin 1980-luvulla.
Niinivaara sanoo kaikille ihmisille, että teidän huolenne on turha.

Käyttäjän ilmari kuva

"Mistä lie johtuu haluttomuus venäjän opiskeluun?"

En tiedä kun itse olin halukas enkä kadu.

Käyttäjän ilmari kuva

Venäjän kielen käytännön hyödyistä: katsokaa tänä iltana vaikkapa Ville Haapasalon Silkkitie-ohjemaa (sarja).

Venäjäksi pärjää hyvinkin kaukaa idän suuntaan..

http://yle.fi/ohjelmat/1350730

"Venäjäksi pärjää hyvinkin kaukaa idän suuntaan.."

Mutta valitettavasti ei enää kovinkaan montaa vuotta. Keski-Aasiassa venäjän merkitys kommunikaation kielenä katoaa jos mahdollista vielä nopeammin kuin Euroopassa:

www.eurasianet.org/node/64711

Käyttäjän ilmari kuva

Sen uskon ja periaatteessa hyvä niin, mutta kun katsot illalla klo 21 Teemalta Ville Haapasalon menoa entisen silkkitien seuduilla huomaat, että hyvinhan tullaan siellä vielä toimeen, siis venäjäksi.

Ilmari
Kun peruskoulussa oli kielivalintoja, sanoin lasten vanhemmille: kuinka kauas pääsette yhdellä kielellä. Yhdentoista aikavyöhykkeen verran.

Käyttäjän ilmari kuva

Juu ja kilometreissa suoraan itään reilut 10 000...

Minusta olisi hyvä huomata, että Venäjällä on muitakin naapureita kuin Suomi. Olkoon vaikka Kiina.

Vanha juttu, mutta ideologisesti aika hyvä.
Niillä oli keskenään kiista marxismista, sen tulkinnoista ja se kulminoitui Ussuri-joella, Venäjän ja Kiinan rajalla.
Kesken verisen taistelun Ussuri-joesta alkoi nousta usvapilvi. Nousi ja nousi, soturit jähmettyivät.
Siitä hahmottui Karl Marx. Kaikki maailman proletaarit hajaantukaa!

Käyttäjän jarmokoponen kuva

Mainio Puheenvuoro. Kirjasin fb-postaukseeni 27. päivä videosta: Nettihitti! Päivässä desanttien laulua ladattua yli 22 000 kertaa. Laulu sydämestä - armeijan puolesta, Putinia vastaan. Ympäristön puolesta. Kaikkea ei voi tehdä rahasta!

Venäjän tv-kanavista (netissä) moskovalaisittain ajanhermolla on parhaiten Dozhd.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=90e1NwSKnkQ

Oletko Ilmari huomannut nämä opposition toimien vastaiskut? Jälkimmäinen videoista korvattiin Kniivilän Kallelta saamani tiedon mukaan kiltimmällä Olen Vastaan -videolla. Vastaan oppositiota ovat monet tunnetut tv-julkkikset, kuten puolestakin.

http://www.youtube.com/watch?v=XcPzCpstod8

Alkuperäisessä videossa on joukko väitteitä, joita minäkin olen Puheenvuoroissa ottanut esiin. Muun muassa Moskova-Pietari moottoritien rakentamisen jarruttaminen Himkissä ja Sotshin olympialaisten käsittämättömät rakennushankkeet.

http://www.youtube.com/watch?v=CT8_2JnsHTE

Hyvä, Jarmo Koponen!
Olen pitänyt arvossa sun arvostelukykyäsi aina.
Varsinkin kun luin tuon Esa Seppäsen Venäjä vanha tuttu.

Siinä kirjassa osoitetaan miten paljon meidän maiden välillä on yhteistyötä.
Ei ainoastaan kaupan alalla, vaan uskomattoman paljon vaikka sosiaalitoimessa. Koulutuksessa.
On olemassa kaksoistutkintoja, joissa opiskelijat molemmissa maissa saavat pätevyyden kumpaakin maahan.

Tästä yhteistyöstä ei taida tietää edes presidenttiehdokkaat.
Nyt pääkysymys on milloin Venäjä hyökkää ja liitytäänkö Natoon.

Käyttäjän ilmari kuva

Kiitos, Jarmo. En ole aiemmin nähnyt. Vastapropagandan osasto taisi pikkasen erehtyä väristä (АНТИОРАНЖЕВЫЙ МИТИНГ). Kysehän on valkoisesta kansannoususta...kortsun valkoisesta.

Käyttäjän jooel kuva

Eikös noi kaverit vois pudottaa kapinallisvuorille Tsetseniaan tai jotain...?

Saas kattoa tuleeko kunnon jytky. Entäpä singahtaako vastajytky tankin piipusta vai kapuaako smirnovi sitä ennen tankin päälle nyrkki päättäväisesti kohotettuna?

Tšetšenian palvelus on Putinin mielestä hyvää sotilaskoulutusta.
Sillä saa koko ikäluokan koulutetuksi tositilanteisiin.

Muu maailma ei ole siitä samaa mieltä.
Venäjällä niin kuin muuallakin on vain niin paljon asevarustusta, että niitä pitää käyttää etteivät ruostu.
Idea on siinä, että Venäjällä on oppositio Putinia vastaan.

Tšetšenian sodan arvostelusta tapettiin Anna Politkovskaja.
Muitakin toimittajia ja lakimiehiä. Kukaan ei tiedä montako.

Tätä menettelyä vastaan pitää ihmisten olla.

Käyttäjän viovio kuva

Entisenä neuvostoliittolaisenä pelkään, että tuon kovan kritiikin, sanoja säästämättä Putinia kohtaan, nämä rohkeat desanttipojat saattavat olla hengen vaarassa!

Haastattelussa ja laulun mukaan he kritisoivat todella voimakkaasti Putinia ja "ei anna Putinille anteeksi hänen tekojaan", entä jos Putin "ei anna anteeksi"...? Varmaankin lauluryhmällä on jo turvamiehet ympärillä!?

Ihan varmasti he ovat hengenvaarassa, ihan niin kuin sinäkin nuorena tyttönä jouduit olemaan.

Suomen pitäisi olla valtiona niin selkärankainen, että sanotaan että tämä ja tuo nyt vain ei käy.

Ihmisiä tykinruuaksi, kun yksi ihminen on vain numero.

Sinun kokemuksesi ovat olleet pysäyttäviä.
Ja Suomessa sama: kukaan ei kuuntele.

Käyttäjän viovio kuva

Marja Saraskari kirjoitti : "Sinun kokemuksesi ovat olleet pysäyttäviä.
Ja Suomessa sama: kukaan ei kuuntele.",

-niin se on, valitettavasti! Vaikka tämä poikkeaa blogin aiheesta, mutta kommentoin kuitenkin.
Kun jouduin ja joudun edelleen taistelemaan virkakoneistoa vastaan ihmisoikeuksien puolesta, niin ensimmäinen reaktioni oli, että "Onko Suomessa Siperia?"
Halutessasi voit tutstua siihen missä mennään tänään? osoitteesta :

www.radioviola.net > "Верните моему внуку права человека!" -Palauttakaa lapsenlapselleni ihmisoikeudet!
Kiitos kommenttistasi!

Laulu epäilyttää suuresti, koska siinä väitetään, että se valkoinen nauha "kaikkien mielestä" tarkoittaisi jotakin positiivista, ja "vain Hänelle – se on kondomi".

Todellisuudessa venäläisten suurenemmistö on hyvin tietoinen, että valkoinen nauha viittaa ulkomailta johdettuun ”värilliseen” vallankumoukseen. Venäläiset ovat myös tietoisia, että Valkoisen nauhan domainin perustaja on Israelin kansalainen Rivazov, ja että domain oli perustettu lokakuussa – eli jo ennen Duuman vaaleja.

Kyselyjen perusteella kaikista ehdokkaista armeijan edustajat tukevat nimenomaan Putinia, varsinkin nyt, kun upseerien palkka on huikea.

Lisäksi, on suorastaan tyhmää esittää Putinille uhkavaatimuksia: vaaleihin osallistuu 5 ehdokasta – on siis valinnanvaraa. Tosiaan kaikki gallupit osoittavat, että Putin voittaa joka tapauksessa.

Suomessa taas ei ole valinnanvaraa – molemmat ovat talouseliitin ehdokkaita.

Länsimaisessa mediassa oli kirjoitettu, että mukamas Venäjän patriarkka olisi protestoijien puolella.

Alempana – patriarkan puhe, joka todistaa, että patriarkka tuomitsee vallankumoukselliset aikeet.

http://www.1tv.ru/news/social/198053

Käyttäjän ilmari kuva

Epäily on tietysti aina paikallaan, mutta desanttien juutjuubi on ehdoton hitti idässä. Kohta jo miljoona klikkausta. Kuten tiedät, tuo "kondomi" viittaa siihen miten ylimielisesti Putin oli reagoinut ensimmäiseen suurmielenosoitukseen. Ei kovin viisasta sekään. Moskovan seuraavassa mielenosoituksessa oli sitten jo tällaiset plakaatit mukana:

http://ozera.files.wordpress.com/2011/12/putin_is_condom.jpg

Itsekin olin sitä mieltä, että Putin reagoi protestoijiin ehkä jonkin verran ylimielisesti, ja että se oli virhe käyttää tässä yhteydessä termit ”apinalauma” ja ”kondomit”. Mutta, kun sen jälkeen kävin Venäjällä ja keskustelin venäläisten kanssa, selvisi, että päinvastoin, enemmistö tykkäsi Putinin vertailuista, ja jopa ne, jotka ennen, eivät olleet aikeissa äänestää Putinia, päättivät antaa äänensä hänelle presidentinvaaleissa.
Todennäköisesti, se johtuu siitä, että protestimielenositusten ”tähteinä” olivat kaikenlaiset nemtsovit, kasparovit, bykovit, yms. Venäläiset eivät luota heihin, sen takia he tietysti yhtyivät Putinin näkemyksiin ko. mielenosoituksista, ja Putinin kannatusluvut ovat nousseet (tilastot).

Käyttäjän ilmari kuva

Petri, kirjoitit: "Todellisuudessa venäläisten suurenemmistö on hyvin tietoinen, että valkoinen nauha viittaa ulkomailta johdettuun ”värilliseen” vallankumoukseen".

Tuo on se perinteinen väite. Minulle ja venäläisille ystävilleni on jo ajat sitten tullut selväksi, että tyytymättömyyden/vallankumouksen ainekset ovat täysin kotikutoisia. Voidaan hyvällä syyllä todeta, että Putin itse lienee tärkein mielenosoitusten järjestäjä. Tuo viime syksyn "tuolinvaihtotemppu" (Putin>Medvedev>Putin) oli se varsinainen lähtölaukkaus. Nyt korjataan omien toimenpiteiden satoa, etenkin kun tyytymättömyys on kasaantunut jo pitkään. Itse olisin jo kovin huolissani jos olisin vastaavassa johtoasemassa.

Mutta, kuten todettiin aloituksessa, meidän kannattaa ilman muuta seurata mitä itänaapurissa tapahtuu. Jatkuva päivitys on tarpeen. Ei pelkästään nyt vaan aina.

Venäjällä työttömyysaste on alhaisempi, kuin länsimaissa.

Osittain protestimielenosoitukset johtuvat "tuolinvaihtotempusta", mutta vain liberaalien osalta, koska muut ovat iloisia, että ehdokkaana on Putin, eikä Medvedev, koska Medvedev on profiloitunut liberaalina, ja liberaaleilla ei ole kannatusta Venäjällä (Duuman vaalit).

Sinänsä, "tuolinvaihtotempussa" ei ole mitään ihmeellistä, koska kyse on vain ehdokkaaksi asettumisesta. Onhan se selvää, että samasta blokista ehdolla on vain 1 ehdokas, ja kaikki kyselyt osoittivat, että Putin on suositumpi, kuin Medvedev. Ei Suomessakaan voi kuvitella tilannetta, että esim. molemmat Stubb ja Niinistö asettuisivat ehdokkaiksi samaan aikaan.

Käyttäjän ilmari kuva

Kuten tiedät, protestimielenosoituksen ehdoton tähti on Aleksei Navalnyi. Boris Nemtsoville mm. buuattiin, kuten muuten Aleksei Kudrinillekin.

Jo meni reilusti yli miljoona klikkausta, muuten.

Tunnetko syvemmmältäkin venäläistä symboliikkaa.
Se on hienoa se.

Ortodoksisen kirkon merkitys selvisi minulle vasta äskettäin.
Uskonnollisuus on siinä kulttuurissa syvällä ja johtajuus on jumalasta. Venäläinen tsaariperinne alkoi jo ennen Romanoveja, Iivanan aikoina.
Sanovat häntä Grozniksi, julmaksi. Toinen tulkinta on Viisas.

Venäjän historian tuntemus auttaa vähän, kun arvioi tämänhetkistä tilannetta ja mentaliteettia.
Putin on johtaja Jumalan armosta.
Pietarin kujien kasvatti, joka löysi tiensä KGB:n avulla, kun Jeltsin oli heikko.
Ei Putinilla ole olemassa mitään muuta mallia kuin suurmiehen malli.
Ihmiset ovat mitättömyyksiä.

Navalny on politiikassa aika tuntematon. Kyselyjen perusteella vain n. 4% venäläisistä on kuullut Navalnysta.

Käyttäjän ilmari kuva

Televisiokanava Dozhd seuraa Moskovan tämän päivän tapahtumia suoraan:

http://tvrain.ru/news/shestviya_i_mitingi_moskvy_v_pryamom_efire-162182/...

Nettilähetys ei toimi, todennäköisesti ylikuormituksen takia, mutta heille, joilla on satelliittiteevee, niin hyvin näkyy: Tricolor-satelliittiaseman kanava 101, Телеканал Дождь eli Sade.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja