Elämä jatkuu

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 44 min 21 s sitten

”Hämmentävää: Suomessa verotetaan jopa lähdevettä”

1 tunti 1 min ago

Panimo- ja virvoitusjuomaliitto pitää epäoikeudenmukaisena sitä, että ”virvoitusjuomien ja kivennäisvesien valmistevero on Suomessa EU-maiden korkein”. Liitto tuo asian esille tiedotteessaan.

”Se on mielestäni epäoikeudenmukaista. On hämmentävää, että kivennäisvettä ja jopa lähdevettä verotetaan. Lähes puolet panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden valmistamista tuotteista on alkoholittomia”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Liitto vaatii, että virvoitusjuomaverosta on luovuttava.

Tutkimusjohtaja ällistyi: ”Valtava määrä ihmisiä valmiita luopumaan omasta autosta – järisyttävää”

1 tunti 39 min ago

Liikenne- ja viestintäministeriön ilmasto- ja ympäristöyksikön tutkimusjohtaja Johanna Särkijärvi kirjoittaa eilen maanantaina julkaistusta Ilmastobarometristä ministeriön blogissa.

MOT selvitti karkotuksia: Kolmasosa seksuaalirikokseen syyllistyneistä sai jäädä Suomeen

2 tuntia 7 min ago

Ylen MOT on käynyt läpi kaikki viime vuonna tehdyt päätökset, joissa esitettiin rikokseen syyllistyneen ulkomaan kansalaisen karkottamista.

Jääkiekon SM-liigassa huonoin yleisökeskiarvo 34 vuoteen

18.3.2019 19:43

Jääkiekon SM-liigassa oli runkosarjassa 4232 katsojaa ottelua kohden. Liiga onkin yhä ylivoimainen katsojaykkönen, mitä kotimaiseen pääsarjatason urheiluviihteeseen tulee, mutta suosio on laskussa.

Verkkosivuillaan Liiga tiedottaa kahdeksan seuran kasvattaneen tällä kaudella yleisömääriään. HPK:n yleisömäärä kasvoi 8:lla ja Ilveksen 7,8 prosentilla viime kaudesta. Lukonkin yleisömäärä kasvoi 6,5 prosentilla.

Sitä Liigan tiedotteessa ei mainita, että katsojakeskiarvo 4232 on huonoin yleisökeskiarvo 34 vuoteen. Kaudella 1984-85 katsojia oli ottelua kohden 3840.

Virossa kriisikokous – aiheena Suomi: ”Suomalaisturisti on muuttunut oleellisesti”

18.3.2019 19:27

Tallinnassa pidettiin äskettäin kriisikokous, jonka aiheena olivat suomalaiset, Kauppalehti kertoo.

Viime viikon kriisikokouksessa Tallinnassa olivat läsnä lähes kaikki ne tahot, jotka tekevät matkailumarkkinointia Virosta: Viron valtion ja Tallinnan kaupungin matkailutoimistot, Viron matkailuyritysten liitto, Viron hotelli- ja ravintolaliitto, Tallinnan satama, laivayhtiöt…

”Se olisi suora haittavero” – Sdp:n esitys huolestuttaa finanssialaa

18.3.2019 19:04

Finanssiala on huolissaan, että opposition ehdottamat uudet veroaloitteet voisivat ajaa suomalaisia sijoitusrahastoja siirtymään pois Suomesta halvemman verotuksen maihin. Finanssialan kannanotosta kertoo Arvopaperi.

Helsinkiin tulossa viimeinkin luisteluareena

18.3.2019 19:02

Suomessa riittää jäähalleja, mutta pääasiassa jääkiekon ja taitoluistelun käyttöön. Pikaluistelijoille tai jääpalloilijoille Suomessa ei ole yhtään sisähallia.

2020-luvulla tilanne on muuttumassa. WasaGroup ja Helsingin Luisteluareena Oy ovat solmineet aiesopimuksen hankkeesta Suomen ensimmäisen luisteluareenan rakentamiseksi Helsingin Malmille. Areenan jääalue olisi jalkapallokentän kokoinen ja se mahdollistaisi luistelemisen ja jääpallon pelaamisen sisäolosuhteissa. Lisäksi kokonaisuutta palvelisivat muut liikunta- ja liiketilat.

Päivi Nergiltäkin tuli jo tyrmäys – HS: Kokoomus jäi aivan yksin sotessa

18.3.2019 18:06

Kokoomus on jäämässä eristyksiin uudistuneen sote-kantansa kanssa. Helsingin Sanomien kyselyn mukaan kaikki puolueet kokoomusta lukuun ottamatta haluavat Suomeen uudenlaisen aluerakenteen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden pohjaksi.

HS:n kyselyssä suurin osa puolueista kannattaa 18:sta sote-alueen mallia. Tällä kannalla ovat keskusta, sdp, vihreät, vasemmistoliitto, Siniset, rkp ja Tähtiliike. Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike nyt sen sijaan haluaisivat tätä vähemmän alueita.

Suomen hävittäjäkauppa: Li Andersson erottuu joukosta – Rinne, Halla-aho ja Haavisto väläyttävät joustoa 64 koneesta

18.3.2019 16:37

Suomen uusien hävittäjien tarkka määrä päätetään ensi vaalikaudella, linjaa sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne Uuden Suomen ja Alma Median vaalikoneessa. Samoilla linjoilla ovat muun muassa vihreät ja perussuomalaiset, mutta nykyiset toimitusministeristön puolueet ovat ehdottomampia hävittäjien määrän suhteen.

Tee Uuden Suomen vaalikone tämän linkin takaa. Katso taulukko kaikkien puheenjohtajien vastauksista alempaa jutusta.

”Rokimpi Valtteri Bottas 2.0” näki päivänvalon

18.3.2019 14:51

Formula ykkösiä moititaan aiheellisesti tylsyydestä, mutta joskus sarja tarjoaa merkittäviä yllätyksiä. Sellaisen tarjosi Valtteri Bottas ajettuaan Melbournen kisassa ylivoimaiseen voittoon.

Bottas nousi startissa heti kärkeen. Hän päihitti toiseksi sijoittuneen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin yli parillakymmenellä sekunnilla. Kaiken lisäksi Bottas vielä uhmasi Mercedes-tallin käskyä auton säästelystä ja nappasi lopussa ajamastaan kisan nopeimmasta kierroksestaan ylimääräisen pisteen.

Huuhkajista vetäytynyt pelaaja nyt kapteenina New Yorkissa

18.3.2019 13:55

Suomen maajoukkueen jättäneellä jalkapalloilijalla Alex Ringillä, 27, on alkanut suuri kausi Pohjois-Amerikan ammattilaisliigassa MLS:ssä.

Keskikenttämies Ring toimii nyt New York City FC:n kapteenina. Lisäksi uusi valmentaja Domenec Torrent peluuttaa suomalaista roolissa, joka edellyttää hyökkäystehoja. Muutokset ovat tuntuvia, mutta ”Ringleader” suhtautuu niihin viileästi – uskollisesti tyylilleen.

– Tunnen enemmän vastuuta joukkueelle. Ihmisenä tai pelaajana en kuitenkaan muuttunut mitenkään nauhan takia, Ring sanoi sunnuntaina New Yorkissa.

Eduskunnasta sinetti: Kohutut sopeutumiseläkkeet loppuvat 1.4.2019

18.3.2019 13:38

Eduskunta on tänään maanantaina hyväksynyt lakimuutoksen, joka lakkauttaa paljon kritisoidut kansanedustajien sopeutumiseläkkeet.

Laki tulee voimaan 1. huhtikuuta.

Sopeutumiseläkkeitä on maksettu ennen vuoden 2011 vaaleja valituille entisille kansanedustajille, jotka ovat toimineet edustajana vähintään seitsemän vuotta.

Näkökulma: Lakot, verot, autot, viinit – Näin Antti Rinne veisi Suomea vasemmalle ja Petteri Orpo oikealle

18.3.2019 12:51

Ensinnäkin kiitos ja onnea niille 2468 ehdokkaalle, jotka ovat lähteneet ja päässeet ehdolle huhtikuun 14. päivänä pidettävissä eduskuntavaaleissa.

Lisäkiitos heille, jotka ovat jaksaneet vastata vaalikoneisiin, koska koneet ovat äänestäjille tänä päivänä huomattavan hyödyllisiä välineitä.

Vaalikoneet auttavat tekemään äänestyspäätöksiä, mutta on niillä muutakin merkitystä. Ne voivat kertoa, mihin suuntaan Suomi on menossa seuraavan neljän vuoden aikana.

Tuliko tässä tyrmäys kokoomukselle? Sote-johtaja Nerg: ”Aika mahdotonta”

18.3.2019 11:08

Sote-uudistusta olisi helpointa lähteä rakentamaan 18 itsehallinnollisen alueen varaan, sanoo pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen sote-projektijohtajana toiminut alivaltiosihteeri Päivi Nerg. Tällöin päästäisiin hyödyntämään nyt tehty työ ”lähes täysimääräisesti”.

”Helpointa se totta kai olisi, jos halutaan tehty työ lähes täysimääräisesti hyödyntää, rakentaa sote-uudistus 18 alueen mukaan. Se on kaikkein helpoin vaihtoehto”, sanoo Nerg Uuden Suomen ja Alma Talentin Viikon vieras -sarjassa.

Katso videohaastattelu alempaa jutusta.

Keskusta uudistaisi yrittäjien perhevapaat – Lintilä: Yrittäjien välilläkin epäsuhta

18.3.2019 10:37

Perhevapaita uudistamisessa pitäisi ottaa pk-yrittäjät nykyistä paremmin huomioon, vaatii toimitusministeristön elinkeinoministeri, eduskuntavaaliehdokas Mika Lintilä (kesk).

Lintilän mukaan yrittäjäperheet eivät pysty hyödyntämään perhevapaita samaan tapaan kuin palkansaajat. Lintilän mukaan tilanne mielletään yrittäjien keskuudessa usein epäreiluksi.

”Perhevapaita uudistettaessa etuusjärjestelmään pitäisi lisätä joustoja siten, että yrittäjien olisi mahdollista jaksottaa päivärahapäiviä nykyistä selvästi useampaan osaan ja pidemmälle ajanjaksolle”, Lintilä ehdottaa.

Vihreistä ryöpytystä Juha Sipilän avaukselle puiden istuttamisesta: ”Käyttää hyväkseen nuorten ilmastoahdistusta”

18.3.2019 10:34

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä lausui viikonloppuna olevansa samaa mieltä ilmastolakkoilevien nuorten kanssa ja haastoi eri yhteiskunnan toimijat istuttamaan lisää puita.

Ministeriöiden kysely paljastaa: 48% suomalaisista voisi hyväksyä lihan verotuksen noston

18.3.2019 10:08

Ministeriöiden teettämän Ilmastobarometri-kyselyn mukaan suomalaiset ovat valmiita jopa omaakin lompakkoaan rokottavaan ilmastopolitiikkaan, kertoo ympäristöministeriö.

Kantar TNS:n nettipaneelissa tehdyn kyselyn vastaajista 75 prosenttia on sitä mieltä, että verotuksen periaatteena pitäisi olla, että päästöjen aiheuttajat myös maksavat niistä.

Antti Rinteen tupo-kommentti kuohuttaa: ”Tämä on kuin pään laittamista pensaaseen”

18.3.2019 08:59

Työnantajapuolen johtajat kritisoivat sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen tupo-lausuntoa. Rinne vetosi viikonloppuna puoluevaltuustolle pitämässään puheessa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtoon, että keskitetty sopiminen palautettaisiin työkalupakkiin.

Li Andersson haluaa uuden perustulokokeilun – Työllisyysasteesta tuli vaalien ”taikaseinä”

18.3.2019 07:46

Työllisyysasteen nostamisesta on tullut puolueille ”taikaseinä”, josta nostetaan rahaa mitä erilaisempiin vaalilupauksiin, arvostelee vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Omat vaalilupauksensa vasemmistoliitto rahoittaisi varallisuusverolla ja progressiota kiristämällä.

Alle kuukauden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto tavoittelee ”kaksinumeroista” kannatuslukua. Viimeksi tällä tasolla kannatus oli vuoden 1999 vaaleissa, kun puolue sai 10,88 prosenttia äänistä ja 20 kansanedustajaa.

Liigan säälipleijareille ratkaisu vasta tiistaina

17.3.2019 20:25

JYP voitti sunnuntaina Lukon Jyväskylässä 4-1 ja SaiPa Lappeenrannassa jatkoajalla Ilveksen 3-2. Puolivälieräkarsintojen eli säälipudotuspelien (säälipleijarien) ratkaisut venyivät molemmissa sarjoissa tiistaille.

JYP ryhdistäytyi lauantain heikosta esityksestään ja maalasi paikoistaan tehokkaasti. Lukon maalivahti Lassi Lehtinen torjui vain 15 kertaa. JYPin Eetu Laurikaiselle torjuntoja merkittiin 22.

Stanley Cupinkin voittanut Eric Perrin teki JYPin neljännen maalin. Mikäli JYP häviää tiistaina Raumalla, jäi maali Perrinille uran viimeiseksi Jyväskylässä.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset