Elämä jatkuu

Kaikki blogit puheenaiheesta Masennus

Vakava kansansairauden syy - ilmastonmuutos ja maailmanlopulla pelottelu

 

Punavihervasemmisto Kokoomuksen ja Keskustan vakaalla tuella ja pikkupuolueiden myötävaikutuksella on pyrkinyt tekemään eduskuntavaaleista ilmastovaalit.  Aiheena se sopii Perussuomalaisille siitä huolimatta, että ainoana puolueena vastustamme hysteeristä maailmanlopulla pelottelua.

 

Nuo ilmastohysteerikot ovat jo saaneet aikaan vakavan uuden kansansairauden leviämisen. Jatkuva kauhukuvien maalaaminen aivan ovella olevasta katastrofista on vastuutonta. 

 

Ei itkeä saa ei meluta, Suomi on jälleen onnelisin maa...

Toista vuotta peräkkäin Suomi on jälleen valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, nyt selvällä erolla muihin jota se onnistui kuluneen vuoden aikana kasvattamaan. Mitä sitten seurasi viime valintakerran jälkeen? No, yleisessä keskustelussa masentuneiden Suomalaisten ahdistusta alettiin vähättelemään ja ankarimmat ihmiset jopa denialisoivat masennuksen. Välistä tuntui että keskustelu oli riistäytyä käsistä kun netissä huudella "ei Suomessa voi olla masennusta". Ei sen pitäisi mennä niin, mutta tämä lienee vain pientä. Mitäs siitä. Iloitaan ja hymyillään siitä että Suomi on jälleen onnellisin.

Terapiatakuulla toimintakykyä ja täysipainoista elämää

"Kärsin lukioaikana masennuksesta vuoden ajan, ennen kuin terveydenhoitaja sai minut ymmärtämään mistä on kyse. Sain lähetteen psykologille jonne minun piti päästä 1-3 viikon sisällä, koska masennukseen liittyi myös alkoholi, viiltely ja lääkkeet. Ajan sain kolmen kuukauden päähän. Nyt äitinä mietin kauhulla, jos omalle lapselleni tapahtuisi jonain päivänä jotain sen takia, ettei asiaan reagoitu tarpeeksi nopeasti." Näin kertoi ystäväni omasta tilanteestaan.

Kenen tukijoukoissa sinä seisot?

Pahoinvointivaltio. Niin tätä valtiota nykyään voi nimittää.

Nuoret syrjäytyvät eivätkä saa apua. Julkisen terveydenhuollon terapiaan jonot ovat pahimmillaan vuosia ja ihmiset pyritään hoitamaan lääkkeillä ilman todellista ymmärrystä pahoinvoinnin syistä. Valtio ei hoida masennuksen syytä, se hoitaa oiretta lääkityksellä. Toivotaan, että ongelma katoaa itsestään. Noh, yllätytkö, kun sanon ettei se katoa itsestään?

YLE tappaa suomalaisia!

Reilu neljä vuotta sitten alkaneen yhteiskunnallisen aktivoitumiseni yksi suurimpia oivalluksia oli se, että ymmärsin suoran yhteyden ”suomisysteemin” suomalaisille rakentaman nykytodellisuuden ja toisaalta suomalaisten maailmanennätystason itsemurhien, masennuksen, alkoholismin, koulukiusaamisen, työpaikkakiusaamisen, perheväkivallan jne välillä.

Noiden kahden asian välistä yhteyttä olen siitä asti kutsunut ”systeemistressiksi”.

Yksinäinen joulu

Joulu on perinteisesti pysähtymisen aikaa. Jouluna vietämme aikaa läheistemme kanssa, tapaamme ystäviämme ja muistamme myös niitä rakkaitamme, jotka eivät enää ole luonamme. Moni viettää kuitenkin tämänkin joulun yksin - tahtomattaan. Emme elä enää kolmen sukupolven pihapiireissä. Perheenjäsenet saattavat elää ympäri Suomea tai maailmaa. Pysähtyminen yksin saattaa ahdistaa.

Jokaisella on oikeus katkaista jalkansa!


Masennuksesta puhutaan paljon ja mielen sairauksista juuri nyt ja tiettyyn sävyyn. Minusta tuntuu, että kyllä niistä on jo jauhettu monia vuosikymmeniä. Tuntuu kuin olisi jäänyt päälle jokin levy, joka toistaa sanomaa, jota ei enää erityisemmin tarvittaisi, nimittäin sitä, että masennus, uupuminen tai mikä tahansa mielen sairaus on todellakin sairaus ja siihen pitää suhtautua sairautena. Keitä ja missä ovat ne ihmiset, jotka väittävät toista ja halveksivat sairastuneita?

Uusi Asiakas- ja potilaslaki

Suomessa erilaisia mieliala- ja masennuslääkkeitä syö noin 450.000 ihmistä. Tästä huolimatta aihe on tabu, eikä omia psykologisia, saati psykiatrisia ongelmiaan ja huoliaan kehtaa monelle kertoa. Resepti kouraan ja kotiin tuntuu olevan åitkälti nykyinen mielenterveyshoitomme.

Vaikka mielenterveyskuntoutujia on suuri määrä ja tästä johtuvat kustannukset maallemme kattavia, ei asioihin puututa ja niitä nosteta riittävästi esille. Myös useat poliitikot tuntuvat karsastavan aihetta.

Koulun oppitunti jota ei ole

Olen miettinyt ihmisiä elämäni varrella . Joilla ongelmia ajoittain nähdä vaikean päivän yli ja nähdä ylihuomisenkin yli jotta siel se hyvä kaunis päivä on . Se päivä ei ole aina nyt . Mutta jotta lyhyt näköisistä ratkaisuista mielialavaje kuopas olevan aivotoiminta ja katse osaisi nähdä kauaskantoiseksi . Jonkun sortin mentaalipuolen kehitystä itse suggestio oppituntei tarvittas peruskouluissa ala- ja yläasteel . Itselkin huonoi päivii ja niitä on jokaikisel . Mutta kouluissa minun tietääkseni vieläkään tuollasten äärimmäisten tarpeellisten taitojen oppimisiin ymmärretä satsata .

Onko masennus ennemminkin merkki terveydestä kuin sairauden oire?

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan elämässä tärkeintä on moraali, ja juuri siinä jokainen epäonnistuu jatkuvasti. Jotta moraalinen toiminta ylipäätään olisi mahdollista, pitää katse kääntää negatiiviseen, elämän synkkiin puoliin. Siinä missä positiivinen ajattelu pohtii lätkäjoukkueen menestymistä, negatiivinen filosofia tutkii keskitysleirin kärsimyksiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä