*

Elämä jatkuu

Kaikki blogit puheenaiheesta Neuvostoliitto

Neuvostokortti poliittisessa keskustelussa - pahuutta ei saa karnevalisoida

“Maakuntauudistus on kuin Anschluss”, “Lääkelaitoksen siirto Kuopioon on verrattavissa holokaustiin”. Harmittomia, nasevia ja yleisiä kielikuvia? Ainakin jos ne käännetäänkin viittaamaan erääseen viime vuosisadan diktatuuriin, Neuvostoliittoon.

Keskittäminen ja Neuvostoliitto - jotakin yhteistä?

Tapahtuipa kerran 1970-luvulla, että eräs nuorimies lähti opiskelemaan valtio-oppia Tampereelle. Neuvostoliitosta – joka siihen aikaan eli omaa elämäänsä rautaesiripun takana – opetettiin, miten valtiollinen aate oli rakennettu tähtitieteen mukaan. Oli Moskova: suuri ja mahtava aurinko. Sen lisäksi löytyi muutamia tähtiä eli kaupunkeja ja loput olivat planeettoja, pieniä paikkakuntia. Sanomattakin oli selvää, että aurinko oli se, jonka katsottiin tuovan elämän Neuvostoliittoon lämmöllään eli vauraudellaan.

Venäjän kukkoilu on tulossa tiensä päähän

Venäjä teki 2000-luvulla paluun maailmanpolitiikan ykkösriviin ja viimeistään hyökkäys Ukrainaan ja Krimin valloittaminen osoittivat sen, että maan johdon näkökulmasta maan suurvalta-aseman palauttamiseen kuuluu myös se, että politiikkaa jatketaan tarpeen tullen häikäilemättömästi sotilaallisella voimankäytöllä.

Sankarikansan torjuntavoitosta 77 vuotta

Kommunistisen Neuvostoliiton imperialistisen aggression talvisodan päättymisen 77-vuosipäivänä nousee kiitollisuus 1939–1940 sodan veteraaneja ja tuon ajan sukupolvea kohtaan heidän sankaruutensa johdosta. Maamme selvisi hyökkäyksestä itsenäisenä, joskin raskaan ihmisuhrin ja aineelliset tappiot kärsineenä. Klassisia tappiolukuja käyttääkseni Suomi menetti kaatuneina 25.000, Neuvostoliitto 217.000 miestä. Suuren ja kauniin Karjalan sekä Sallan–Kuusamon alueen menettäneenä kansamme koki raskaan vääryyden kohdistuneen Suomeen.

Serp i molot - Sirppi ja vasara

Enpä enää ihmettele, että 1920- ja 1930-luvun Neuvostoliitossa kärsittiin nälänhädästä. Olihan neuvostovaltojen liiton virallisessa tunnuksessa kaikille nähtävissä, että kommunistit kyllä vasaran tunsivat, mutteivät kulakkien sirppiä.. Virhe oli voimassa peräti 14 vuoden ajan (1923-1937) kunnes vihdoin joku huomasi, ettei oikea sirppi ole tuon näköinen. Heti sen jälkeen, vuosina 1937-1939, korjattiin sitten jo aivan toisenlainen sato...

Stalin kielsi avioliitot ulkomaalaisten kanssa 1947 osana Anti-West -kampanjaa

Stalin kielsi avioliitot ulkomaalaisten kanssa 1947 osana Anti-West -kampanjaa

Laki ulkomaalais-avioliittojen kiellosta Neuvostoliitossa tuli voimaan 15.2.1947 eli tänään tuli 70 vuotta kuluneeksi sekaliittokiellosta.

*

Miksi Neuvostoliitto tuli takaisin?

Joulukuussa kirjoitin siitä, kuinka Venäjä muistuttaa Neuvostoliittoa yhä enemmän. Oppositio on tiukassa valvonnassa, ja keskeisin öljy- ja kaasuteollisuus on valtion kontrollissa.

Neuvostoliitto tuli takaisin, koska venäläiset äänestivät sen takaisin. Se ei ollut vaalilupaus, mutta ei myöskään yllätys, jos katsoi kuka vaaleissa oli ehdolla. Kaikkien, jotka Suomessa muistelevat Neuvostoliittoa kauhulla tai naureskellen, olisi syytä miettiä, miksi näin kävi.

Neuvosto-Venäjän kultasaarto 1925 ja terrori-isku Moskova-Berliini -junaan

Neuvosto-Venäjän kultasaarto 1925 ja terrori-isku Moskova-Berliini -junaan

Yrittivätkö kolmannet valtiot – Iso-Britannia, Puola etc. - estää Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen synnyn 1926?

*

Stalin, Suomen suojelija?

Moni yliopistolla toimiva näyttää ajattelevan, että tarpeeksi lemuava aivopieru riittäisi pitämään ”ystävät lähellä ja viholliset loitolla”, mutta useasti käy päinvastoin, ja kriittinen älymystö alkaa hiisautua lähietäisyydelle ystävien perääntyessä. Onko siis Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola positiivisesti ajatteleva skunkki, sillä hän näyttää soveltavan juuri tällaista hajupommilogiikkaa?

Kun jumala hylkää suojelijansa – Stalinin henkivartija Vlasikin uran loppu

*

Kun jumala hylkää suojelijansa – Vlasikin loppu

*

Joulukuun 16. päivä 1952 Neuvostoliiton johtajan Joseph Stalinin turvallisuuspäällikkö, kenraali Nikolai Vlasik, pidätettiin maanpetoksesta syytettynä.

Usean vuoden ajan Vlasik oli toiminut Stalinin lähimpänä miehenä, hänen henkilökohtaisena henkivartijanaan, toimien samalla hänen henkivartiokaartinsa päällikkönä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä