Elämä jatkuu

Kaikki blogit puheenaiheesta Viljan tuotanto

Ruoan tuotannon lisäymä on kehitysavun syvin tavoite

Suomen kymmenestä, eniten vuonna 2017 tuetusta kehitysavun maasta kärjessä on Etiopia, kun maita mitataan YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI, Human Development Index). Laskuri yhdistää kolme tekijää: kansantulon kasvun, terveydentilan paranemisen ja koulutuksen lisääntymisen.

Inhimillinen kehitys on jaksolla 2000-2017 kohentunut Etiopiassa 63 prosentilla. Toisena on Mosambik (47) ja kolmantena Tansania 36 prosentilla.

Kehitysavun suurta linjaa kannattaa jatkaa

Afrikkaan antamaamme kehitysapua on vuosikausia mollattu tehottomaksi. Sitä on verrattu Kankkulan kaivoon. Rahaa vain kaadetaan Afrikkaan vuodesta toiseen.

Kehitysavun suuri linja on mollaajilta hämärtynyt. Se vedettiin 60 vuotta sitten. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (FAO:n) pääjohtaja varoitti että kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on ajautumassa nälänhätään.

Nälänhädästä oli silloin tuoreita muistoja Neuvostoliitosta. Siihen kuuluneessa Ukrainassa kuoli 1920- ja 1930-luvuilla miljoonia ihmisiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä