Elämä jatkuu

Kaikki blogit puheenaiheesta Sote

Kunhan ei koske minua

Hallitus saa tehdä ihan mitä tahansa päätöksiä, kunhan niillä ei ole kielteisiä vaikutuksia minun elämääni. Ja muutoksista valittaville tiedoksi, suuret muutokset ovat yhteiskunnalle tärkeämpi asia kuin yksittäisen ihmisen pienet hankaluudet.

Minun mielestäni sote -uudistus saa heikentää joidenkin ihmisten asemaa, jos se en vain ole minä. Sote -uudistus on kuitenkin niin iso juttu tälle yhteiskunnalle, että siinä yhden pienen ihmisen asia ei saa sekoittaa koko juttua.

Asiakasmaksujen korotukset osuvat kipeästi ikääntyneisiin

Keskustan, kokoomuksen ja sinisten hallitus korotti terveydenhuollon asiakasmaksuja vuonna 2016 kerralla melkein 30 %. Tuore Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus osoittaa, että ikääntyneiden köyhyys on luultua yleisempää, kun terveyteen käytettyjä menoja otetaan huomioon.

Sipilän määrätietoisuus on Suomen etu !

Juha Sipilä asetti ennen viime eduskuntavaaleja joukkoineen tavoitteeksi Suomen talouden ja työllisyyden saattamisen paremmalle jamalle ja kestävyysvajepommimme osalta keskeisen SOTE-uudistuksen käynnistymisen. Edeltävä Kataisen - Stubbin vetämä hallitus oli näissä asioissa surkeasti epäonnistunt ja jopa oman puolueen johtaminen luiskahti käsistä siten, että hallituskauden lopussa oman puolue repesi useissa eduskunnan äänestyksissä ja edustajat äänestivät hallituksen esityksiä vastaan. Suomen hallituksen johtaminen oli hukassa.

Sossusimulaattori

Mulla olisi idea. Ensi keväänä on vaalit ja taas on aika miettiä kinkkisiä kysymyksiä eduskuntavaaliehdokkaille. Usein ne kinkkiset kysymykset ovat olleet vaikkapa sitä, mitä maksaa maito ja joukkoliikenteen lippu. Nehän ovat sellaisia isoja asioita, joista eduskunnassa päätetään.

Jos kerrankin pistettäisiin kansanedustajat ja sellaiseksi aikovat oikeaan testiin heille kuuluvista asioista. Joku pelifirma tekisi vaikka yhteistyössä medioiden kanssa sossusimulaattorin. 

Minne kuljet Pohjois-Karjala

Olen seurannut todella huolestuneena tätä Pohjois-Karjalan kuntien ja heidän yhdessä perustaman kuntayhtymän ( Siun Sote ) ongelmallista suhdetta.  

Olemme nyt ohittaneet syyskuun puolivälin ja vieläkään ei Siun Sote ole pystynyt toimittamaan kunnille perusteltua, oikeaksi todistettavaa tietoa siitä mikä mihin on rahat käytetty ja miten paljon tänä vuonna sote-kustannukset tulevat maksamaan ko. kunnalle. 

Mitä sinun ei haluta tietää SOTE:sta (1/2)

Julkisuudessa esillä ollut keskustelutilaisuus Kiurun ja Saarikon välillä on vain pintaraapaisu siitä, mitä SOTE:sta tulee paljastumaan, kun sen pintaa raaputetaan lisää. Kesän aikana Krista Kiurua syytettiin kovastikin siitä, että hän olisi jotenkin tavalla tai toisella jarruttanut SOTE-valmistelua.

Kuinka tärkeäksi aiheeksi maahanmuutto nousee?

Kaikille lienee selvää, että kyseessä on SDP, kun puhutaan yhden asian puolueesta. Korjaan Keskusta. Eikun Vihreät. No nythän tässä menee itsekkin sekaisin, sillä tarkoitin Kokoomusta. Sori, Vasemmistoliittoa, Perussuomalaisia, eikun...

Eduskunta vajonnut puoluepolitiikan pohjamutiin

Soten alkuperäinen, asiakaslähtöinen tavoite poistaa jonoja, yhdenvertaistaa palveluja ja hillitä kustannuksia, keikahti kokoomuksen ja keskustan lehmänkaupassa päälaelleen. Mikään näistä asiakastavoitteita ei asiantuntijoiden mukaan sotessa toteudu.

 

Hanke ei ole enää oikeudellinen, vaan puoluepoliittinen. Siinä ei likaisia keinoja kaihdeta; eikä pohjaa tunnu edes olevan.

 

Kansanedustajille pakollinen kansalaisuuskurssi

Yksityisellä puolella osa yrityksistä kehittää toimintaansa niin, että johtajat lähetetään arkivaatteissa ostamaan omaa tavaraa kaupasta. Kauppaan mennessä pyritään siihen, että myyjät eivät arvaa, kuka on asiakkaana ja siksi päästä mahdollisimman lähelle tavallisen asiakkaan asiakaskokemusta. 

Olen ollut projekteissa, joissa tällaista on kokeiltu ja poikkeuksetta se on yllättänyt tunnettujenkin yritysten ylintä johtoa. Asiat eivät menekään kaupassa niin kuin suunniteltu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä