Elämä jatkuu

Kaikki blogit puheenaiheesta Vapaussota

Olisiko punaisesta Suomesta tullut diktatuuri?

Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä. Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana.

Vapaussodasta 100 vuotta

Suomen satavuotisen itsenäisyyden aikana itsenäistymisprosessia on selitetty, muisteltu ja tehty ymmärrettäväksi useilla eri tavoilla. Nämä näkemykset ovat eläneet ja muuttuneet poliittisten virtausten mukana, hakeneet innoitusta milloin ”ajan hengestä”, milloin tarkoitushakuisesta historian väärentämisestä. Itsenäisen isänmaamme preludi –vapaussota – on myös käsite, joka on ollut käsitteellisen uudelleentulkinnan kohteena.

Miksi vapaus ei kelpaa?

Vappupuhe

Pidetty 1.5.2018 muistokäynnillä punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden muistomerkillä.

Tänä vuonna tuli 100 vuotta täyteen Suomen työväenluokan noususta valtaa vastaan, ja siitä valtavasta tragediasta johon tämä johti. Tänä keväänä näitä tapahtumia on muisteltu paljon, ja se kuinka muistellaan kertoo paljon.

Sisällissodasta

Ymmärrän että aihe aiheuttaa monille vieläkin traumoja, minulle ei. Sukuni ei tietääkseni osallistunut sotatoimiin ja kavereissani on kummankin puolen jälkeläisiä. Minulle kyse on pelkästään taloudesta.

Prof. Meinanderin nimiehdotus 1918 sodalle: ensimmäinen maailmansota Suomessa

- Joopa joo. Silti 'punavalkosota' on edelleen paras uusi ehdotus Suomen sodan 1918 nimeksi, väitän kivenkovaan  uudistaen tammikuisen ehdotukseni. Se kun kuitenkin oli myös enemmän kuin vain 'ensimmäinen maailmansota Suomessa', koska sillä oli olennainen sisällissodan ja kapinan ja luokkasodankin luonne Meinanderin aiheellisesti korostaman geopolitiikka-aspektin lisäksi. 

1918 - Miten porvarit otti vastaan saksalaiset

 

18 Kapinan voittajien lopputunnot

Yksitoista viikkoa joutui pääkaupunki kokemaan kumouksellista hallintoa. Se päättyi saksalaisten saavuttua kaupunkiin vapauttajina huhtikuun 10. päivän jälkeen. Helsingin porvarilliset lehdet pääsivät ilmestymään jo 13.4. Uusi Suometar kutsui sitä ensi vapausnumeroksi. Lehti oli 2-sivuinen ja ensimmäisellä sivulla oli otsikoitu yli sivun: Helsinki vapautettu / Punaisten hirmuvalta kukistettu / Saksalaiset saapuneet ja täkäläisen valkokaartin avulla puhdistavat kaupunkia.

Väinö Linnan testamentti

 

Risto Volanen vs. Väinö Linna.

Risto Volanen on yhdessä Lasse Lehtisen kassa tekemässään kirjassa Kuinka vallankumous levisi Suomeen tehnyt Linnan syypääksi siihen, että tapahtumien oikea luonne, vallankumous, on salattu hänen sukupolveltaan.

Äskettäin esitettiin YLE:ssä uusinta Olavi Puusaaren ohjelma ”Käy eespäin. Kun tämä teksti on erinomaisen tärkeä paitsi Linnan näkemysten myös ajankohtaisen kiistamme takia, olen purkanut Linnan tekstin, joka on lomittain ohjelman sisällä.

Sisällissota-käsitteestä vihdoinkin perinteiseen, tosiasialliseen Vapaussotaan

Sanan vapaudesta taistellaan edelleenkin. Liberalistisen valtavirran perinteisesti alkuaankin kansallista Vapaussota- käsitettämme vuodelta 1918 ollaan vääntämässä yksioikoisesti vaan yleisesti väenväkisinkin pelkäksi ”sisällisosodaksi”.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä