*

Elämä jatkuu

Kaikki blogit puheenaiheesta Venäjä

Muotisana "tolkku" = lainasana "толк"

Kuulin tolkku-sanan ensimmäisen kerran 1970-luvun alussa kun silloinen, jo edesmennyt lankomies totesi Helsingin sikalassa (Kapteenikadun ravintola "Sea Horse"), että aikoo tällä kertaa ottaa sen verran viinaksia jotta saadaan "tolkku pois". Silloin olin (hollantilaisena mamuna) asunut Suomessa vasta muutaman vuoden.

YLE - Suomen suomettumisen mestari

YLE - Suomen suomettunein media

YLE julkaisee lähes päivittäin Trump-uutisen, jossa USA:n presidenttiä kritisoidaan. Aiheesta tai sitten ei, mutta Putinin Venäjältä ei juuri uutisia julkaista.

Eikö ole uutisoitavaa? Vaikka seuraavista aiheista, joita ovat ihmisoikeudet, sananvapaus, demokratia, oikeusvaltio, korruptio, mafia ja vähemmistöjen kohtelu? 

Varmasti olisi uutisoitavaa. YLE julkistaa kuitenkin pääasiassa Venäjän Putinia ylistäviä dokumentteja ja haastatteluja, vaikka UKK:n kuolemasta on jo yli 30 vuotta. Miksi?

Kaksoiskansalaisuuden torjuu Venäjä, ei Suomi

# Kaksoiskansalaisuuskysymykset ovat tasavallan presidentin toimivallan ydinaluetta. Tästä kannattaisi vielä käydä kunnon keskustelu presidenttiehdokkaiden kesken.

   Ymmärrän hyvin puolustusministeri Jussi Niinistön (Siniset) kannan, ettei suomalais-venäläisiä kaksoiskansalaisia saisi valita puolustusvoimien ja ulkomaanhallinnon tärkeisiin tehtäviin. Siitä voisi tulla hankalia tilanteita varsinkin, jos valtioiden suhteet kiristyvät. Venäjän passin haltijoita Kreml vaatii pysymään uskollisina vain Venäjälle.

Hävittäjähankinta hiljaisuuden vallitessa?

 

Hävittäjähankinta näyttää tapahtuvan kaikessa hiljaisuudessa ilman sen analysointia, mikä merkitys hävittäjillä on Suomen puolustukselle, ja miksi ylipäätään hävittäjiä ollaan hankkimassa. Hävittäjien tarve on aksiooma, jota ei edes analysoida.

 

Keskustelu olisi kohta aloitettava, koska miljardeja ollaan heittämässä hukkaan, samalla kun hyvinvointiyhteiskuntaa ollaan ajamassa alas vedoten velkakriisiin tai kestävyysvajeeseen ym.

 

Siis.....

 

Presidentinvaalin Nato-pokeri

Kaasu on keittiössä ja sytkäri yhden ehdokkaan kädessä, Rkp:n Nils Torvaldsin. Hänen on suomenruotsalaisena luontevaa kallistua Nato-jäsenyyden avoimeksi kannattajaksi, sillä Ruotsi on Nato-jäsenyyden kynnyksellä.

Presidentinvaaleissa huomiota on herättänyt istuvan ja todennäköisesti jatkavan Sauli Niinistön nihkeys Nato-kysymyksessä. Se on tärkein presidentin seuraavalla toimikaudella esille tuleva asia EU:n liittovaltioksi muotoilun ohella.

Presidenttiehdokas Haaviston kanta Natosta

Pekka Haaviston YLE:n presidenttitentissä esittämät ajatukset Nato ja EU:n turvatakuista olivat epäloogisia.  Haaviston mukaan kriisitilanteessa Nato ei auttaisi Suomea.  Naton turvatakuusta eli 5.artiklan avusta jokainen jäsenmaa päättää erikseen, eikä Suomi olisi näille niin tärkeä, että apua kannattaisi antaa.

Sen sijaan EU:n Lissabonin-sopimukseen sisältyvän turvatakuulausekkeen perusteella EU:n jäsenvaltioilta tulisi apua.

Haaviston mukaan siis Nato-Saksa päättäisi olla antamatta apua mutta EU-Saksa antaisi apua?

Katsojaluvut

Poliitikon on osattava viihdyttää. Usein naurattaa, vaikka mieluummin reaktion pitäisi olla hirvitys. Osaavissa käsissä pilkka osuu kohdalleen, kuten vaikkapa venäläisessä Comedy Clubin ohjelmassa joulun aikaan TNT-kanavalla. Vitsailun aiheena oli se, miten maailman johtajat ovat läsnä sosiaalisessa mediassa. Kuka mitenkin.

Trumpin tavoin Instagramissa ovat niin Hillary Clinton kuin Venäjän presidentiksi pyrkivä tv-persoona Ksenja Sobtšak.

Nato-jäsenyyden hakeminen rinnastettavissa Krimin miehitykseen?

Pitkäaikainen pääministeri ja keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ei kannata Nato-jäsenyyden hakemista. Se nyt tuskin tuli yllätyksenä kenellekään, mutta hänen perustelunsa Hesarin haastattelussa ovat jokseenkin kummalliset hänen verratessaan suvereenin valtion itsenäistä turvallisuuspoliittista ratkaisua Venäjän suorittamaan Krimin niemimaan miehittämiseen, joka on kansainvälisen oikeuden vastainen sotatoimi.

Paavo Väyrynen etelän median ja kansan syleilyssä

Kansanliikkeen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen saapui (3.1) Tampereen Koskikeskukseen näyttävästi: Ensin olivat Paavojulisteet sekä hyväntuulinen nuorimies kampanjatuotteiden kanssa. Senjälkeen saapui Väyrynen itse - täsmälleen aikataulussa. Hän hallitsee hämmästyttävän hyvin ajankäyttöään. Kampanjassa on mukana monia luottoihmisiä. Rouva Vuokko Väyrynen on luonnollisesti presidenttiehdokkaan parhain tuki.

 

Venäjä ei halua enää Yhdysvaltain asettamia sanktioita

Venäjä ei halua enää Yhdysvaltain asettamia sanktioita

Vuoden 2018 voidaan nähdä Venäjän ja Yhdysvaltain välisissä suhteissa muun muassa seuraavia piirteitä:

Washington haluaa lisätä painetta Moskovaa kohtaan vuonna 2018 suunnittelemallaan sarjalla laajentuvia sanktioita joiden tarkoituksena on kurittaa Venäjän taloudellista vakautta, eliittejä, mainetta ja puolustusteollisuutta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä